Lucy. Ohjaaja: Luc Besson. Pääosissa: Scarlett Johansson, Morgan Freeman. 90 min. K-16.
Lucy (Scarlett Johansson) seurustelee hampuusin kanssa, minkä luontevana seurauksena nainen joutuu vasten tahtoaan huumemuuliksi. Kun mahalaukun sisäpuolelle ommeltu aine hajoaa hänen elimistöönsä, käynnistyy reaktio, joka parantaa Lucyn kykyä hyödyntää aivokapasiteettiaan hurjalla vauhdilla.
Lucyn juoni rakentuu vääräksi todistetulle myytille, jonka mukaan ihminen käyttää vain kymmentä prosenttia aivoistaan. Hokemalle on tapahtunut sama kuin kliseelle naisen eurosta: riittävän monta kertaa toistettuna se on muuttunut faktaksi.
Väite tuntuu uskottavammalta, kun sen kertoo Morgan Freemanin esittämä aivotutkija. Hänen tehtävänsä on sama kuin TV-Shopin valkotakkisella ja stetoskooppikaulaisella erikoisasiantuntijalla, joka vakuuttaa, että selluliittia poistava akkuporakone on toimiva, turvallinen ja tieteellisesti testattu tuote. Ainakin minä olen valmis uskomaan kaiken, minkä Freeman lausuu pehmeällä bassoäänellään.
Luc Besson oli vielä 1990-luvun alkupuolella arvostettu ohjaaja mutta väänsi sittemmin yhden miehen elokuvatehtaansa liukuhihnan tuplanopeudelle ja alkoi tuottaa ja käsikirjoittaa Taxin, Transporterin ja Takenin kaltaisia toimintaelokuvia jatko-osineen.
Lucyssa Besson palaa tavaramerkkiinsä kompleksisiin ja vahvoihin naissankareihin. Enää se ei tunnu yhtä tuoreelta kuin nuoren palkkamurhaajan (Tyttö nimeltä Nikita, 1990) tai 13-vuotiaan Natalie Portmanin esittämän Mathildan (León, 1994) kävellessä testosteronin katkuiselle näyttämölle. Myös kirjoittaessaan muille Besson on pysynyt uskollisena naistyypille, ja hänen kynästään on lähtöisin muun muassa Colombiana (2011), jossa pikkutytöstä kehittyy perheensä murhan kostava tappaja.
Sataa prosenttia lähestyvä aivokapasiteetin hyödyntäminen takaa Lucylle yli-inhimilliset voimat. Ensin kehittyy oman kehon täydellinen hallinta, minkä jälkeen kyky laajenee muihin ihmisiin ja materiaan, lopulta jopa aikaa.
Evoluution pikakelaus tekee Lucysta älyllisesti ylivertaisen luontokappaleen, mutta hintana on ihmisyyden vaiheittainen menettäminen. Uusien kykyjen myötä alkavat inhimilliset tunteet kadota, ja ne korvaa puhdas huippuaivojen laskelmiin pohjautuva rationaalisuus. Tämän syvemmälle pohdinta evoluution kiihdyttämisestä tai ihmisen perusolemuksen ja tietokoneen tavoin ajattelevan olennon eroista ei sukella.
Suoraviivainen juoni puskee eteenpäin toiminnalle alisteisena. Lopputulos muistuttaa supersankarielokuvaa ilman kytköstä sarjakuvaan.
Käsikirjoitus leikkii ajatuksella vanhimman tunnetun ihmismäisen olennon ja ihmiskunnan älyllisen huipennuksen sukulaisuudesta. Arkeologien löytämä ihmisapina nimettiin aikoinaan psykedeelisen Beatles-kappaleen innoittamana Lucyksi, ja sekopäistä LSD-trippiä muistuttaa Bessonin elokuvakin.
J. K. SILVENNOINEN
