Musiikkibisneksen monivaikuttaja Taija Holm kertoo Loppuunmyyty -teoksessaan musiikkialan muutoksista ja kokemuksistaan alalla. Muusikoiden ja tapahtumien pr- ja viestintävastaavana vuosituhannen alusta saakka toiminut Holm on nähnyt ja kokenut paljon, joten kirjaan on päätynyt myös useita mehukkaita muistoja musiikkimaailman kulisseista.
Yksi liittyy hänen pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniinsa Popedaan, jolla oli sisävesiristeilykeikka Tammerfestin päätössunnuntaina vuosia sitten. Kyseessä oli Poko Rekordsin ja Radio 957:n promoristeily, jonka liput arvottiin eli lippuja ei ollut lainkaan myynnissä.
”Olisi pitänyt osata laskea jo etukäteen yksi plus yksi, kun kyseessä oli sunnuntai ja orkesterilla takanaan useampi keikka, viikko ja kuukausi”, Holm toteaa jälkiviisaana kirjassaan.
”Odottelin kokoonpanoa laivassa ja vilkuilin kelloa. Pian laivaa kohti saapui ryhmä, jolle edes laivalaiturin edessä avautuva Laukontori ei tahtonut riittää. Mokkatakin hapsut takussa tämä joukkue haparoi kohti alusta. Kommunikointi hoitui siansaksan, Tampereen murteen ja eleiden yhteiskielenä. Mietin, että nyt oli pakko onnistua, koska kukaan ei pääse pakoon laivalta, eikä yleisö voi pyytää lippurahojaan takaisin, koska se ei ole maksanut niistä mitään.”
juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Bändi sai soittokamansa kasaan jotenkuten ja jäseniäkin saapui paikalle oikea lukumäärä. Kun paatti ampaisi ulapalle, lisää ilolientä virtasi soittajien kurkkuun. Juuri ennen keikan alkua Holm kuuli, ettei lavalta löydy enää bassorumpua.
Kun Holm tiedusteli rumpalilta, miten niin ”ei enää”, rumpali osoitti etusormellaan kohti järvenpintaa, jossa bassorumpu uiskenteli poispäin laivasta.
”Hän oli heittänyt sen yli laidan. No niin, mitenkäs sitä nyt soitellaan? Keikka vedettiin läpi virpalla ja tomeilla, mutta vedettiin kuitenkin, rimaa hipoen. Huokaisin syvään, kun laiva lipui kohti rantaa ja kiinnittyi takaisin Laukontorin laituriin. Rytmiryhmä oli ulkona laivasta. Seuraavana vuonna Eppu Normaalin vastaava keikka oli nimeltään Vesilinjalla. Nimi ei viitannut tarkoituksella edeltäjäänsä, mutta se oli vähemmän tapahtumarikas siltä osin kuin voitte kuvitella”, Holm kertoo.




