Lola Odusogan kulissien takainen selvitys Selviytyjät Suomen äänestyskuvioista – viimeisin pudotus, Lola hallitsi peliä vai oli täysin kuutamolla?

Lola Odusoga on blogissaan kertonut jälleen taustoja sunnuntaiselle Selviytyjät Suomi -jaksolle, jossa kotiin lähetettiin yllättäen Marko.

Seikkaperäinen selostus on suorastaan hengästyttävää luettavaa.

Taustaa. Virpi voitti palkintokilpailun, jonka myötä Virpi pääsi nauttimaan toiselle saarelle voitostaan + Virpi löysi amuletin. Myöhemmin Wallu voitti koskemattomuuskilpailun. Eli Virpi ja Wallu turvassa äänestyksen suhteen.

Tavoitteena Lolan, Tuulin, Virpin ja mahdollisesti Miskan liitto. Virpi pääsi voiton myötä palkintoreissulleen, joten tavoitteena oli ”lämmittää” Miskaa.

Tiesin jo Wallun ja monen muunkin tajunneen Kimin olevan unelmavastus finaalissa, siksi hänestä pidettiinkin nyt kiinni kynsin ja hampain. Mutta se, missä kohtaa kaikki muut lähtisivät saarelta, ja ketkä ne olisivat, oli täysin auki. Ison Buwayaliiton rikkominen oli ehdottomasti selviytymisemme kannalta koskemattomuuden voittamisen lisäksi päätavoite, ja samalla se, että muut hoksaisivat vaikkapa käyttää minua ja Tuulia äänestysnappuloinaan saadakseen jonkun vaarallisen oman liittonsa jäsenen ajoissa ulos”.

jatkuu…

Koska Virpiin ei saatu kunnon neuvottelukontaktia, Lola ja Tuuli uskoivat olevansa putoamisuhan alla. Käyttöön otettiin Tuulin hallussa ollut amuletti, joka käytettiin Lolan hyväksi. Mutta, Lola ei saanutkaan yhtään ääntä!

Mutta, se mitä tapahtui, tuli meille aivan puskista. Emme ikipäivänä tajunneet, että tässä olikin nyt viety Markoa aivan 6-0. Amulettimme pelasti nyt täysin väärän henkilön. Yhtään ääntä ei tullut minulle. Kaikki Markolle ja Marko kotiin. Hänen säätämisensä kahden liiton välillä lävähti nyt kasvoille”

Suunnitelmamme oli ollut hyvä. Jos muut olisivat äänestäneet minua, me Virpiä, ja Virpi olisi käyttänyt amuletin, lähtijä olisikin ollut Markon äänellä Kim. Jos ja jos ja jos”.

Lue Lolan perusteellinen kirjoitus kokonaisuudessaan täällä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone