Leffatähti Chris Pratt poseerasi muovisen vesipullon kanssa – kollegan sanat käynnistivät somevyöryn

Guardians of the Galaxy -elokuvan tähti Chris Pratt jakoi Instagramissa kuvan, jossa hän poseeraa kuntosalilla. Kuva liittyy Amazonin kuntolaitteiden mainoskampanjaan.

Someväen huomio kiinnittyi kuitenkin muovipulloon, joka oli Prattin kädessä. Näyttelijän katsotaan näyttävän huonoa esimerkkiä pitäessään muovipulloa, jotka saastuttavat maapalloa.

Varsinainen somevyöry alkoi, kun toinen supersankaritähti Jason Momoa otti kantaa asiaan.

”Suhtaudun intohimoisesti tähän kertakäyttömuoviepidemiaan. Muovipullojen käyttö on lopetettava. Toivon, että teet uudelleenkäytettävän vesipullon Amazonille, jotta me kaikki voimme ostaa sellaisen. Sinä olet inspiraationa monille. Olen yksi heistä”, Momoa viestitti Prattille omassa postauksessaan.

Hän liitti oheen kuvan, jossa hän poseeraa Prattin kanssa lapsiensa kanssa.

Myöhemmin Pratt pahoitteli asiaa toteamalla, että muovipullon laittaminen kuvaan oli viime hetken lisäys, joka sai hänet tuntemaan olonsa helpommaksi kameran edessä.

”Kuljetan aina mukanani täytettävää vesipulloa. Se oli mukanani myös tuona kuvauspäivänä”, Pratt vastasi.

Katso molemmat päivitykset alta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone