Laulajatähti muistelee: ”Työnsin alastoman Janet Jacksonin hotellin käytävälle”

Laulaja Bobby Brown, 49, paljastaa, että hänen Janet Jacksonin välillä roihunnut suuri romanssi päättyi siihen, kun hän työnsi alastoman laulajattaren hotellin käytävälle.

Brown kertoo asiasta alkuviikosta ilmestyneessä elämäkerrassa Every Little Step: My Story. Hän ei avaa 80-luvun lopulla sattuneen tapauksen yksityiskohtia, mutta myöntää olleensa hyvin ihastunut.

Laulajatähtien lyhyt ja kiihkeä suhde päättyi kyseiseen episodiin.

”Olin hyvin loukkaantunut ja siitä on kauan aikaa… Sellaista sattuu”, Brown totesi asiasta udelleelle Access Hollywoodille.

Amerikkalaismediat ovat kysyneet kommetteja myös Janet Jacksonilta, mutta turhaan.

Brown seurusteli myös Madonnan kanssa ennen kuin hän rakastui Whitney Houstoniin vuonna 1989. Pari avioitui kolme vuotta myöhemmin.

Brown oli yksi 80-90-lukujen vaihteen menestyneimpiä laulajia. Hänen menestysalbuminsa Don’t Be Cruel myi Yhdysvalloissa myi yli 10 miljoonaa kappaletta

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone