Jenkkimetallisti Lamb Of God joutui pari vuotta sitten hankalaan tilanteeseen keikalla kuolleen fanin johdosta. Bändin vokalisti Randy Blythe oli tapauksen johdosta kuukauden verran vankilassa mutta lopulta bändi (ja Blythe) selvisivät ilman syytteitä. Pakollisen tauon jäljiltä Lamb Of Godin voisi kuvitella olevan erityisen kettuuntunut ja täynnä pyhää vihaa – VII: Sturm Und Drang -albumin ensimmäinen raita Still echoes onkin pelkkää salamasotaa ja hampaiden kiristelyä. Mieleen tulee etsimättä tuoreimman levyn Slipknot.
Albumi ei suuremmin eroa parista edellisestä tuotoksesta mutta mukana on kuitenkin enemmän suvantokohtia ja rock-henkisempää välipalaa. Vankilakokemuksista kertova 512 muistuttaa etäisesti Megadethia mutta muuten Lamb Of God vuosimallia 2015 on kuin Panteran ja Slipknotin läheinen velipuoli. Parhaimmillaan Lamb Of God on edelleen Panteran perinteen onnistunut jatkaja. Vaikka mukana on myös ’perusmetritavaraa’, tempovaihtelut ja kaasujalan hillitympi käyttö antaa kokonaisuudelle uutta ilmettä. Kun albumi yleissoundikin on ’kuunneltavalla tasolla’ (ylikireä metallipuristemassa olisi toinen vaihtoehto), kiekon kanssa viihtyy mainiosti.
Overlord yllättää pitkällä suvantovaiheellaan – Slipknotista hypätään Stone Souriin, onneksi viisun puolivälin mittapaalulla mörrimöykky ottaa uudelleen vallan. Anthropoid on metalcoremaiseen kiireeseen yltävä vihapurkaus. Engage the fear machine riffittelee hartaasti mutta monipuolisesti. Kiireisen Pantera-rässijunan arvonimen vie Delusion pandemic -niminen sorvaus. Torces alkaa ’tissinhiplailulla’ mutta vauhtiin päästyään biisi on yksi levyn helmistä.
Lamb Of Godin leiristä on aistivinaan hienoisia muutoksen tuulia. Murina saa tehdä tilaa hillitymmille hetkille? Mahdollinen muutos jää seuraavien albumien vastuulle. Nyt mennään vielä pääosin naama punaisena ja keuhkot verillä.
