The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -vaiheessa nähdään helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä Bambi L, joka on työskennellyt levy-yhtiössä biisintekijänä.
”Olen tehnyt biisejä muille sekä itselleni, viimeisin julkaisu on Bessin Sammumaton-kappale, joka on mennyt tosi hyvin radioissa”, toteaa Bambi L -artistinimellä musiikkia tekevä Maiju.
YleX Nosteessa-sarjassa vuonna 2019 Bambi L totesi musiikistaan ja tuolloin uudesta julkaisustaan Hotel sound seuraavaa:
”Se on leikkisää indiepoppia häiriintyneellä twistillä. Rakastan kertoa tarinoita ja leikkiä kontrasteilla. Haluan sanoa asiat suoraan, olla avoimesti haavoittuvainen ja ilmaista tunteitani ilman filtteriä. Tämä ei ehkä vielä Hotel Soundsissa tule esiin, koska se kertoo pariskunnasta, joka on ihan psyko. Heillä ei oikein ole tunteita, tai heidän tunne-elämänsä on tosi fucked up, ja olen tarkoituksella halunnut olla avaamatta sitä, sillä se olisi jo ihan eri biisi”.
Artikkelissa Bambi L:n biisiä Hotel sounds kuvattiin seuraavasti:
”Bambi L:n kansainväliseltä kuulostava indiepopsoundi tuo debyyttisinkun kohdalla mieleen esimerkiksi Lorden Royals-kappaleen, mikä ei ole yhtään huono asialta”.
The Voice of Finland perjantaina ja sunnuntaina Nelosella.




