Kuuloliitto varoittaa festarimetelistä – ei välttämättä kova ääni vaan melualtistuksen pitkä kesto

Kuuloliitto tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen – rock, kesä, festarit ja möykästä soivat korvat.

Kesäfestivaalien äänenpainetasot ovat laskeneet kampanjoinnin ja ohjeistuksen ansiosta. Suojaamattomana kuulo on silti vaarassa, kun festivaalien taukoamattomia ääniä kuunnellaan useita tunteja. Festivaalialueella kuulo ei välttämättä saa tarvitsemaansa lepohetkeä ilman korvatulppia.

Festivaalien äänenpainetasot liikkuvat keskimäärin 92–96 desibelissä. Esimerkiksi vastikään Tampere Metal Meetingissä keskimääräiseksi äänenpainetasoksi mitattiin 92,1 desibeliä. Korvat kestävät sen suuruista melualtistusta tunnin tai pari. Kun festivaalilavojen lähellä oleskellaan pidempään, on korvat tärkeää suojata.

85 desibelin äänenpainetasolle voidaan altistua kahdeksan tuntia, 88 desibelille neljä tuntia ja 97 desibelille enää puoli tuntia. Kuulonsuojaamiselle on kuitenkin olemassa myös helpommin havainnollistettava nyrkkisääntö.

– Kuulo kannattaa suojata, jos meluisassa tilassa ei saa selvää metrin päästä kuuluvasta puheesta, ohjeistaa Kuuloliiton erityisasiantuntija Kauko Saari.

Vuonna 2003 laadittiin asumisterveysohje, jonka mukaan sähköisesti vahvistettu musiikki ei saa neljälle tunnille tasoitettuna ylittää 100 desibeliä tai asiakkaiden altistus kahdeksan tunnin aikana 85 desibeliä. Jos tapahtuman äänenpainetasot ylittävät 85 dB kahdeksalle tunnille tasoitettuna, on kuulonsuojaimia oltava saatavilla. Kipukynnys on sen sijaan jopa noin 125 desibeliä.

Yksi meluvamman tyypillisimmistä oireista on tinnitus. Meluvammaan liittyy usein myös kuulonalenema, joka kehittyy usein vaivihkaa ja diagnosoidaan vasta vuosien päästä vamman aiheutumisesta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

  1. Suojatkaa hyvät ihmiset korvanne! Sain tinnituksen ikuiseksi vaivaksi. Korvat soi yötä päivää ja varsinkin yöllä ei tahdo saada unta kovan piippauksen vuoksi. Tinnitus on yksi maailman ikävimmistä seuralaisista. Voi kun olisin osannut suojata korvani nuorempana paremmin. 🙁

  2. Onneksi minulla on alentunut kuulo, joten se ei vaurioidu metelistä, koska en kuule sitä. 😉