Elokuvakriitikko J.K. Silvennoinen katsasti tällä kertaa Elisa Viihde Aitio -ohjelmakirjaston tarjonnan ja valitsi joukosta viisi mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa suomalaiselokuvaa vuosikymmenten varrelta.
Olli Soinion mainio kauhuelokuva Kuutamosonaatti on saanut vahvan kulttiklassikon aseman. Suomalaisittain harvinaista genreä edustava elokuva liikkuu pastissin ja parodian rajamailla maustaessaan amerikkalaisen elokuvan kliseet pohjoisen periferian erityispiirteillä. Mieleenpainuvia ovat etenkin Kari Sorvalin (kuvassa yllä) roolisuoritus kiimaisena peräkamaripoikana ja hänen suuhunsa istutetut nasevat repliikit. Kuutamosonaatin vähemmän onnistuneessa farssimaisessa jatko-osassa, Kadunlakaisijoissa (1991), kauhuaines väistyi entisestään komediallisuuden tieltä.
Timo K. Mukan esikoisromaani Maa on syntinen laulu on nostettu suomalaisen kirjallisuuden klassikoksi, ja klassikkona voi pitää myös siihen pohjautuvaa Rauni Mollbergin elokuvasovitusta. Maritta Viitamäki tekee vahvan roolin pääosin amatöörinäyttelijöistä koostuvassa elokuvassa, jossa Lappi näyttäytyy sekä myyttisenä että naturalistisena paikkana. 1970-luvun katsotuin kotimainen elokuva keräsi myös kansainvälistä huomiota voittaessaan Locarnon elokuvafestivaalien erikoispalkinnon. Kyseessä oli jo toinen kansainvälisesti palkittu suomalainen Lappiin sijoittuva ja nuoren naisen seksuaalisuutta kuvaava elokuva (ensimmäinen Erik Blombergin Valkoinen peura, 1952).
Markku Pölösen (Heikki Turusen samannimiseen romaaniin perustuva) Kivenpyörittäjän kylä jatkaa siitä, mihin hänen esikoisohjauksensa Onnen maa jäi. Ensemble-elokuva kuvaa pohjoiskarjalaista Jerusalemin kylää 1970-luvulla. Elokuvan suurin ansio on yhteiskunnallisen rakennemuutoksen ja autiotuvan maaseudun hienovireinen kuvaus, joka on samaan aikaan sekä nostalgisoiva että haikea.
Jarmo Lampelan käsikirjoittamana ja ohjaama, Jusseja rohmunnut Joki kuvaa kuutta novellimaista ihmiskohtaloa, jotka liitetään ajallisesti yhteen lentokoneen äänivallin puhkaisusta kuuluvan paukahduksen avulla. Suomalaisittain episodielokuva oli vielä 2000-luvun alussa harvinaisuus, mutta kansainvälisesti Joki liittyi laajempaan simultaanikerronnan trendiin – ja kestää vertailun ulkomaisiin esikuviinsa.
Klaus Härön elokuvat tuskin nousevat klassikon asemaan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä elokuvantekijänä hän on pikemminkin konservatiivinen traditionalisti kuin persoonallinen uudistaja. Silti hänen tasaisen laadukas tuotantonsa on helposti tunnistettavissa ohjaajansa tekemäksi. Näin on myös Miekkailijan kohdalla, jonka humaanius ja lapsinäyttelijöiden osaava ohjaus ovat tuttua Häröä.
Tutustu Elisa Viihde Aitio -ohjelmakirjaston tarjontaan.
Teksti: J.K Silvennoinen
