Yhdysvaltalaisen Kool & The Gang -yhtyeen saksofonisti ja perustajajäsen Dennis ”D.T.” Thomas on kuollut 70-vuotiaana.
Yhtyeen Facebookissa julkaiseman suru-uutisen mukaan Thomas kuoli rauhallisesti kotonaan New Jerseyssä. Kuolinsyytä ei ole paljastettu.
Thomas oli perustamassa Kool & The Gangia vuonna 1964. Yhtye saavutti legendaarisen maineen discoa, soulia ja funkia yhdistävällä musiikillaan.
Saksofonin ja perkussioiden soiton lisäksi Thomas vastasi yhtyeen talousasioista. Hänen poismenonsa myötä yhtyeessä on enää kaksi alkuperäisjäsentä.




