Ylikiiminkiläinen kirjailija Kari Kovalainen (s.1963) oli yksi Elisan ja Gummeruksen suuren romaanikilpailun finalisteista. Hän on aiemmin julkaissut kolme novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Elokuussa ilmestyi Armoton taivas -niminen romaani Gummeruksen julkaisemana.
Armoton taivas -kirjaa kuvaillaan moderniksi erätarinaksi, jossa vahva luontokokemus nousee metaforiselle tasolle. Kirjan päähenkilö Olli ei ole löytänyt onnea betoniviidakosta. Hän jättää taakseen kaiken ja lähtee etsimään lapsuudenystäväänsä Mikkoa, joka on kadonnut Lapin erämaihin. Mistä sait idean tarinaan, Kari Kovalainen?
– Teosteni ideat syntyvät tavalla, joka on hieman mysteeri itsellenikin.
– Kirjoittaminen on minulle olennaisesti suhteessaoloa alitajunnan kanssa. Kun olen kuukausia (usein vuodenkin) ärsyttänyt ja ruokkinut alitajuntaani tietoisilla pohdiskeluilla kirjan aiheesta, teemasta, rakenteesta, dramaturgiasta, henkilöistä jne., läppään viimein vanttuut pulpettiin ja annan alitajunnalle täydellisen rauhan kypsytellä saamiaan aineksia. Muutaman kuukauden päästä istun tietokoneen ääreen ja höristän korviani.
– Kun kirja on muhinut mielen mullissa sopivan kypsäksi, alan kirjoittaa. Nyt toimin pitkälle vaiston ja intuition varassa; kuulostelen herkeämättä, millaisena teos haluaa tulla ulos. Tässä vaiheessa liian tietoinen toiminta häiritsee prosessia. Jos järki yrittää viedä tarinaa eri suuntaan kuin alitajunta, työ jurahtaa jumiin.
– Kirjan kirjoittaminen on minulle kuin mielen syvissä kerroksissa jo hahmottuneen tarinan kätilöimistä ulos. Tällä tavoin syntyi myös Armoton taivas.
Sinua on kiitelty erityisesti eläväisestä luonnonkuvauksesta. Oletko jo löytänyt oman tyylisi ja ”äänesi” kirjoittaa?
– Esikoisteoksestani lähtien on arvioitu, että minulla on selvästi muista kirjailijoista erottuva oma tyyli. Kun opiskelin kymmenkunta vuotta sitten Jyväskylän avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista, opettajat sanoivat jo silloin, että minulla on kirjoittajana vahva oma ääni.
– Oman äänen löytäminen ei ole ollut mitenkään tietoinen tapahtuma. Päämääräni on alusta asti ollut vain kirjoittaa niin hyvin kuin suinkin osaan, ja omaäänisyys on tullut ikään kuin sivutuotteena.
– Pyrin kirjoittamaan dynaamista, tiivistä kieltä, joka luo väkeviä ja todenmakuisia, eläviä kuvia. Kiinnitän paljon huomiota kielen rytmiin ja tarkkaan harkittujen sanojen ilmaisuvoimaan. Tärkeää on tunnelma, jonka teksti lukijassaan synnyttää.
Armoton taivas oli yksi Elisan ja Gummeruksen suuren romaanikilpailun finalistiteoksista. Millainen kokemus kilpailu oli sinulle? Mitä menestyminen on tuonut tullessaan?
– Menestys Gummeruksen ja Elisan järjestämässä romaanikilpailussa osui tärkeään vaiheeseen kirjailijan taipaleellani. Haeskelin kustantajaa Armoton taivas -kirjan tyylisille romaaneille, kun sähköpostiin putkahti yllättäen viesti, että käsikirjoitukseni on finalistien joukossa. Lopullisesti vuosien pakertaminen tämän teoksen parissa palkittiin kustannussopimuksella.
Ketkä ovat lempikirjailijoitasi?
– Olen elämäni eri vaiheissa innostunut erilaisista kirjailijoista. Luontoihmisenä minua ovat kiinnostaneet etenkin eräkirjat.
– Jorma Luhdan kirjoissa valokuvien ja tekstin saumaton yhteispeli luovat käsinkosketeltavan erämetsien ja suoaapojen tunnelman. Suomalaisista eräaiheisista kirjoista paras on ehkä kuitenkin Jorma Ollikaisen humoristinen ja erämaan henkeä tiukkuva Kelokämppä. Kansatieteilijä Samuli Paulaharjun kieli on ylittämättömän taitavaa, virtuoosimaista. Eräkirjallisuuden nykyisistä, lyhyen perinteen taitajista Seppo Saraspää on paras.
– Romaanikirjailijoista yksi on ylitse muiden. Kolme parasta koskaan lukemaani romaania, ovat kaikki lähtöisin saman miehen kynästä. Cormac McCarthyn Veren ääriin sisältää romaanitaiteen huikeimmat jaksot. Matka toiseen maailmaan -kirjan maaginen kieli tuottaa lukijassa zeniläisen mielentilan. Tie-romaanissa ei ole kirjaintakaan liikaa eikä liian vähän; kirja on täydellinen taideteos.
Mitä kirjoja itse luit lapsena?
– Lapsena ahmin kirjoja sellaista tahtia, ettei sitä voi tänä päivänä tajuta. Luin kaikkea mahdollista Pekka Töpöhännistä Viisikoihin ja Lännen-sarjoista Jerry Cottoneihin.
– Tärkeimpiä olivat kuitenkin Edgar Rice Burroughsin Tarzanit ja Intiaanipäällikkö-kirjat, Jack Londonin Korpien kutsu ja Susikoira, James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani ja Hirventappaja, Outsiderin Pekka Lipposen seikkailut, Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut, A. E. Järvisen eräkirjat ja Robert Franklin Leslien Ystäväni Nahani. Näitä kirjoja luin yhä uudestaan; esimerkiksi Jack Londonin kirjat ainakin kymmeneen kertaan.
Millaisia kirjoja aiot kirjoittaa tulevaisuudessa? Haaveita ja tulevaisuuden suunnitelmia?
– Tällä hetkellä minulla on työn alla tai ideana viisi kirjaa. Niistä kolme on romaaneja, yksi novellikokoelma ja yksi eräaiheinen kirja, johon olen kaavaillut kuvitusta itse ottamistani luontokuvista. Suurin intohimoni on kehittää itseäni romaanikirjailijana niin pitkälle kuin rahkeita riittää.
Mitä muuta elämääsi kuuluu? Mitä harrastat vapaalla ollessasi?
– Kirjoittamisen lisäksi valokuvaan luontoa ja teen pitkiä erävaelluksia Lapin ja Norjan erämaihin. Myös nämä harrastukset tukevat kirjoittamista, sillä kaikissa teksteissäni luonto on vahvasti läsnä.
Kari Kovalainen Elisa Kirjassa
