Pohjois-Pohjanmaalta Muhokselta maineeseen noussut Sentenced-yhtye hajosi suosionsa huipulla vuonna 2005. Yhtyeen luova voima, säveltäjä ja kitaristi Miika Tenkula kuoli kotonaan Muhoksella sairauskohtaukseen vain neljä vuotta myöhemmin, 34 vuoden ikäisenä.
Nefertiti Malatyn kirjoittama elämäkerta Melankolian mestari (Like) kertoo Miika Tenkulan traagisen tarinan lapsuudesta aina ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Luonnollisesta samalla kerrataan Sentencedin poikkeuksellinen menestystarina. Teos julkaistaan 6.3. – eli samana päivänä, kun Tenkula olisi täyttänyt 50 vuotta.
Miika Tenkula oli monien mielestä viime vuosikymmenten lahjakkaimpia suomalaisia muusikoita ja säveltäjiä, sekä yksi Suomen tyylitajuisimmista kitaristeista kautta aikain. Suurelle yleisölle hänen nimensä tuskin sanoo mitään, koska hän vetäytyi mieluusti taka-alalle. Hän antoi harvoin haastatteluja ja lavalla hän parkkeerasi sivummalle.
Toisin kuin monilla muilla kitarasankareilla Miikalla jalka ei noussut koskaan monitorin päälle näyttävän soolon esittelemiseksi. Soitto oli tarkkaa ja täsmällistä. Hyvä biisi sai riittää ilman ylimääräisiä show-elementtejä, kirjassa todetaan.
Malaty on tehnyt kirjan yhteistyössä Sentenced-yhtyeen jäsenten ja Miika Tenkulan perheen kanssa. Äänessä on myös ystäviä, kollegoja, faneja, yhteistyökumppaneita ja muita Tenkulan tunteneita opettajaa ja baarinpitäjää myöten.
Kirjan eteen on tehty kunnioitettavan laaja taustatyö ja haastateltavia on paljon. Palasista on koostettu herkkä ja kipeä elämätarina, joka koskettaa lukijaa.
Tenkulan tapa tehdä musiikkia oli erikoinen. Sähkökitaraan hän ei koskenut kotonaan koskaan. Akustisesta kitarasta saattoi puuttua kaksikin kieltä, mutta se ei paljon vauhtia hidastanut.
”Meillähän oli kotona vain semmonen tosi halpa, paska akustinen kitara, jonka olin joskus ite saanu penskana joululahjaks. Sen lisäksi oli nokkahuilu ja tinapilli. Niillä syntyi Senareitten biisit”, entinen avopuoliso Elisa Junttila kertoo kirjassa.
Sentencedin levytykset ja kiertueet käydään läpi kronologisesti ja samalla saadaan näköpaikka musiikkibisneksen kulisseihin.
Sentencedin kolmas albumi Amok (1995) merkitsi läpimurtoa. Yhtäkkiä yhtyettä vietiin Euroopan-kiertueelle, pienet suomalaisklubit ja nuorisotalot vaihtuivat yli tuhannen hengen keikkapyhättöihin. Etenkin Tenkulan luonteelle kiertäminen oli melkoinen kulttuurishokki.
Miika ei todennäköisesti olisi itse tullut lähteneeksi ulkomaanmatkoille. Lentopelon lisäksi häntä ahdisti ihmispaljous ja vieraalla kielellä puhuminen. Miika viihtyi erinomaisesti kotiseudullaan, josta hän
poistui vapaaehtoisesti korkeintaan Oulun yöelämään, jos sinnekään, kirjassa kerrotaan.
Seuraavana vuonna laulaja ja musiikkityyli vaihtuivat, ja sen myötä oltiinkin suuremman menestyskiidon keskellä. Ajan myötä kiertämisestä tuli yhtyeelle suoranainen riippakivi. Luokkaretkifiilis muuttui nopeasti loputtomalta tuntuvaksi road tripiksi, joka toistaa samaa kaavaa.
Isompien bändien oli mahdollista yöpyä välillä hotelleissa, mutta Sentencedillä tätä mahdollisuutta ei ollut.
”Jos bändi ois kasvanu pykälän isommaksi, niin oltais varmaan voitu sanella enemmän ehtoja, millä lailla tehhään. Me vaan tehtiin niin kuin keikkamyyjät ja managerit suunnitteli”, rumpali Vesa Ranta toteaa kirjassa.
Ajan myötä Sentencedin yhtälössä korostui vielä yksi iso ongelma: alkoholi. Etenkin loppuajoista myös Tenkulan alkoholinkäyttö oli runsasta.
Miikan fyysinen kunto oli päässyt rapistumaan. Mies oli nopeassa ajassa kerryttänyt elopainoa reippaasti, mikä teki fyysisesti raskaista kiertueita entistä tukalampia. Varsinkin Etelä-Euroopan kovien helteiden aikaan hikeä pukkasi kiertuebussissa heti aamusta lähtien punasta noustessa. Selkävaivat piinasivat välillä niin, että täysimittaisen keikan soittaminen tuotti vaikeuksia.
”Me jopa sanoimme heille, että pitäisivät Miikan studiossa ja hankittaisiin joku muu soittamaan keikkoja. He eivät siihen suostuneet. Ystävyys oli heille tärkeämpää kuin raha”, toteaa kiertuemanageri
Bobo kirjassa.
Kamelin selkä katkesi Ilosaarirockissa vuonna 2004. Jo ennen keikkaa bändin jäsenten välillä vallitsi huono tummelma. Se välittyi festariyleisölle vinoiluna ja lopulta yksi episodi sai laulaja Ville Laihialan viskaamaan mikrofonin ja poistumaan lavalta.
”Miikan kalastusliivin taskuun on unohtunut matkapuhelin, ja hänen fokuksensa on aivan muualla kuin esiintymisessä. Keikan aikana hän lähettelee ja lukee tekstiviestejä. Yhtäkkiä Miikan vahvistimesta alkaa kuulua tit-ti-di tit-ti-di tit-ti-di, kun puhelimen soittoääni toistuu vieressä olevasta äänentoistolaitteesta.”
Pian keikan jälkeen Sentenced päätti hajota lopullisesti. Vuonna 2005 yhtye teki viimeisen albumin ja jäähyväiskiertueen, joka päättyi Oulun Teatriaan kahteen loppuunmyytyyn konserttiin.
Bändin jälkeen Tenkulan elämään jäi tyhjiö, jota oli vaikea täyttää. Samana vuonna Sentencedin hautajaisten kanssa myös Miikan parisuhde kanssa päättyi.
”Elämänmuutos oli valtava. Liiankin iso. Miikan elämältä putosi pohja, kun sekä työ- että yksityiselämässä rysähti miltei samaan aikaan”, kirjassa todetaan.
Musiikkihommat hiipuivat. Välillä Tenkula sai yhteystyöpyyntöjä, mutta toisinaan yhteistyökuviot kaatuivat siihen, ettei hänellä ollut tarvittavia laitteita. Tenkula ei omistanut tietokonetta.
Vanha karvalakkimalli biisien viheltämisestä ja äänittämisestä c-kasetille ei ollut sopiva strategia tuntemattomien tahojen kanssa. Kaveripiirissä viriteltiin jossain vaiheessa jonkinlaista kampanjaakin, että Miikalle hankittaisiin porukalla tietokone. Miika ei itse innostunut asiasta…
Tenkulan viimeisiä vuosiaan synkensivät päihdeongelman paheneminen ja kamppailu perinnöllisen sydänsairauden kanssa.
Melko pian Sentencedin lopettajaisten jälkeen hän joutui kiireesti Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Tenkulalla todettiin eteisvärinä, yleisin hoitoa vaativa sydämen rytmihäiriö
Tenkula tapasi soitella kavereilleen kävelyreissuilla, jotka suuntautuivat usein Oulujoen varressa olevaan Kirkkosaareen, jossa sijaitsee myös Muhoksen hautausmaa.
”Ei sitä perkele aavistanut, että muutamien vuosien saatossa se muuttaisi Kirkkosaareen lopullisesti”, kitaristi Sami Lopakka toteaa kirjassa.
Viimeisinä vuosinaan Tenkula oli entistä tutumpi näky paikallisella Teboililla ja baarissa. Bändiprojekteihin sitoutumista vaikeutti Miikan alkoholismin
syveneminen.
Elämässä ei ollut samanlaista sisältöä kuin ennen, mikä ilmeni masennuksena. Pahaa oloa Miika lääkitsi juomisella. Kuviosta muodostui oravanpyörä, josta oli vaikea päästä pois.
Kirjan mukaan viimeisinä aikoina hänellä tuntui menevän paremmin. Loppuvuodesta 2008 hän kertoi Sami Lopakalle, että uusia kappaleita on valmiina vähintään levyllinen.
Sunnuntaina 15. helmikuuta 2009 Miika vieraili Muhoksen Poikkitiellä vanhempiensa luona. Mia-sisko perheineen oli myös kylässä. Miika tuli istumaan Mian ja hänen viisikuukautisen kuopuksensa viereen.
Mia muistelee, että vauva väläytti ihanan hymyn Miikalle.
”Jäätkö syömään lettuja?” kysyi Mian mies Mikko. ”Kaveri oottaa, pittää mennä”, jäivät kirjan mukaan Tenkulan viimeisiksi sanoiksi perheen kanssa.
Miika Tenkula löydettiin kotoaan kuolleena torstaina 19. helmikuuta 2009. Hän oli kuollessaan 34-vuotias. Viralliseksi kuolinsyyksi varmistui myöhemmin äkillinen sydänkohtaus.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Melankolian mestari – Miika Tenkula.
Kirja on saatavilla Toni Kamulan lukemana äänikirjana. Kuuntele näyte täältä.
Nefertiti Malaty on koulutukseltaan psykologi ja psykoterapeutti. Hänen esikoisteoksensa Ei äitimateriaalia (2018) kertoi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.
