Tapani Salon kirjoittama Raipe – Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi (Docendo) kertoo Raimo ”Raipe” Helmisen ainutlaatuisesta kiekkourasta ja noususta pelaajien kunnioittamaksi ja fanien rakastamaksi lajilegendaksi.
Teos käy läpi Helmisen elämän lapsuudesta tähän päivään. Äänessä ovat Raipen lisäksi hänen perheenjäsenensä, pelikaverinsa, valmentajansa ja ystävänsä. Suurelle yleisölle Raipesta on muodostunut suomalaisen miehen perikuva, rehtinä, vakaana ja hieman vähäpuheisena miehenä. Kirja on kohteensä näköinen. Sitä kuvaa hyvin hämäläinen toteamus ei tehrä tästä ny numeroo. Vaikka menestystä ja meriittejä on riittämiin, henkseleitä ei paukutella ainakaan Helmisen suusta.
Nykyään Helmisen rooli on vaihtunut pelaajasta valmentajaksi ja parhaillaan hän odottaa uusia haasteita.
Aika oli juuri nyt otollinen elämäkerralle. Pelivuosiin on sopivasti etäisyyttä ja myös valmentamisesta on kertynyt kokemusta. Äänessä on myös elämäänsä tyytyväinen isä ja isoisä.
Kirjan alussa palataan pihajäille, Koikkarin kaukaloon, joka sijaitsi aivan Raipen kotitalon vieressä Tampereen Koivistonkylässä.
Helminen sai ensimmäiset luistimensa neljän viiden vanhana. Kirjan mukaan luistimet pantiin jalkaan kotitalon yläkerrassa, minkä jälkeen hän harppoi rappuset alas ja liukui pihan poikki kentälle. Ei ihme, että rappuset olivat täynnä luistimen viiltoja.
Raipen äidin puolen serkut Jarmo ”Immu” Jamalainen ja Esa ”Essi” Välioja pelasivat jääkiekkoa, Jamalainen Ilveksessä ja Välioja Tapparassa.
”Essiltä ja Immulta Raipe sai käytettyjä luistimia. Jalkaan pantiin monta villasukkaa päällekkäin, että luistin tuntui sopivalta, sisko Terhi Helminen sanoo kirjassa.
Raimo on tunnettu Raipena lapsesta lähtien. Lempinimen keksijää edes Raipe ei muista, mutta Terhi-siskolla on asiasta valistunut arvaus:
”Luulen, että pelikaverit Koikkarin kentällä keksivät lempinimen. Se tapahtui hyvin varhain, koska minäkään en muista, että Raipea olisi koskaan kutsuttu millään muulla nimellä.”
Teos on kirjoitettu kohdettaan kuin muitakin siinä olevia henkilöitä kunnioittavassa hengessä. Vanhoja sotakirveitä ei kalistella, mutta räväköitä muistoja löytyy senkin edestä.
Vuoden 1996 Wienin MM-kisoissa viimeisen ottelun jälkihöyryissä Raipe ja Jyrki Lumme keksivät mennä jatkoille hotellinsa allasosastolle keskellä yötä. He kaappasivat janojuomat mukaansa ja paransivat maailmaa aamuun asti altaassa lötkötellen.
Aamuseitsemältä allasosastolle tulleet hotellivieraat ihmettelivät riutuneen näköistä suomalaiskaksikkoa, jolla ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Jonkin ajan päästä paikalle säntäsi myös kiukkuisen oloinen Esa Tikkanen.
”Hän sanoi Jyrkille, että missä ihmeessä olet oikein ollut. Varasin meille paluulennon Vancouveriin, mutta kone lähti juuri äsken”, Raipe muistelee kirjassa.
Raipen merkitys jääkiekolle käy ilmi kirjassa monen ihmisen suusta. Kun Raipe pelasi, sillä ei ollut vaikutusta pelkästään joukkueeseen vaan koko seurayhteisöön.
”Raipe oli todella kova treenaamaan, esimerkillinen kaikessa toiminnassa ja vielä helvetin hyvä pelaaja. Muutkin nousivat hänen rinnallaan uudelle tasolle. Aika moni pelasi siihen aikaan uransa parasta jääkiekkoa. Silloin todella näki, kuinka paljon yksittäinen pelaaja voi vaikuttaa koko joukkueeseen. Kun Raipe tuli, se oli vähän kuin olisi pannut töpselin seinään. Yhtäkkiä kaikki alkoi toimia”, Ilveksen vuoden 1985 mestarivalmentaja Seppo Hiitelä kiteyttää.
Raipe avaa myös elämänsä vähemmän tunnettuja puolia, kuten hevos- ja viiniharrastuksiaan. Hän on perehtynyt viinien saloihin vierailemalla viinitiloilla Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.
Raipe on pienestä pitäen ollut innokas raviurheilun harrastaja. Hän kävi jo polvenkorkuisena isänsä Jyrkin ja äitinsä Sylvin kanssa Tampereen Hippoksen raviradalla. Myöhemmin hän on omistanut useita hevosia.
Kirjassa paljastetaan myös, kuinka Kimi Räikkönen auttoi Raipea taloudellisissa ongelmissa. Joulukuussa 2003 valmistui Ruotsin ylimmän oikeusasteen hallitusoikeus määräsi Helmisen maksamaan 600 000 euroa SHL-kausilta maksamattomia veroja ja niiden korkoja.
”Kimi oli minulle todella isona apuna muutaman vuoden ajan. Hän auttoi minua merkittävällä tavalla taloudellisesti. Otin myöhemmin pankista lainan ja maksoin rahat hänelle takaisin. Olen todella kiitollinen Kimille saamastani avusta. Hän on hieno mies ja hyvä ystävä, Raipe kehuu kirjassa.
Raipe debytoi Suomen A-maajoukkueessa talvella 1984 ja osallistui Sarajevon olympialaisiin. Kun Helminen laittoi hokkarit naulaan 44-vuotiaana, plakkarissa oli enemmän maaotteluita kuin kenellekään toiselle miesjääkiekkoilijalla.
Maailmanmestaruuteen päätyneen 1995 MM-kisojen muisteleminen herättää Raipessa yhä suuria tunteita. Helsingissä oli katujen varsilla ja Kauppatorin kansanjuhlassa arviolta yli 100 000 juhlijaa.
”Ei sitä heti ymmärtänyt, mikä mestaruuden merkitys oli. Jo Tukholmassa Sergelin torilla oli ihan huikea tunnelma. Seuraavana päivänä Helsingissä ihmiset roikkuivat ovissa ja ikkunoissa, kun ajelimme avoautoissa Mannerheimintietä. Ei sellaista ollut koettu Suomessa koskaan aikaisemmin”, Raipe hämmästelee.
Uran lopettaminen on urheilijoille vaikea paikka, mutta Helmiseen kiekkokaukaloiden jättäminen iski kenties keskivertoakin kovemmin.
Liigakausi 2008–2009 alkoi ilman Raipea. Sarja-avauksen aattona hän kysyi ystävältään Ekku Lagerstamilta, voisiko hän tulla katsomaan peliä tämän viereen. Illalla miehet istuvat vierekkäin Hakametsän jäähallin katsomossa, kun Ilves ja Tappara iskevät yhteen Tampereen paikalliskamppailussa. Tunnelma on odottava. Kohta kausi alkaa. Sitten joukkueet luistelevat kentälle.
”Sillä hetkellä Raipe alkoi itkeä, kyyneleet valuivat pitkin poskia. Se oli ihan hirveä tilanne, Raipe oli kuin sokissa. Hän istui jännittyneenä eikä puhunut mitään. Minulle valkeni vasta myöhemmin, mistä siinä oli kyse, mikä hetki se oikein oli. Herranen aika, en osannut ajatella millaisen aikakauden loppu ja uuden alku oli käsillä”, Lagerstam kertaa kirjassa liikuttavaa hetkeä.
Kirja kertaa onnistuneesti ja värikkäästi myös jääkiekon lähihistoriaa monessa eri liigassa ja maajoukkueissa, mutta ennen kaikkea se kertoo ihmisestä nimeltä Raipe.
Monet kertovat omista asioistaan, mutta Raipe on kiinnostunut siitä, mitä muut tekevät ja ajattelevat.
Raipelle kaikki ihmiset ovat samalla viivalla. Hän ei arvioi eikä arvota ihmisiä rahapussin perusteella: isoin johtaja ja laitapuolen kulkija ovat hänen silmissään samanarvoisia. Sisin on tärkeämpi kuin ulkokuori, kirjassa todetaan.
Kursivoidut kohdat ovat Raipe – Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi -kirjasta.
Raipe on saatavilla e-kirjana ja äänikirjana, jonka lukevat Raimo Helminen ja Juha Rajalin.
Kangasalla asuva Tapani Salo on kymmenissä arvokisoissa karaistunut pitkän linjan urheilutoimittaja ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut jääkiekosta kuudella vuosikymmenellä.
