Kirja-arvio: Nura Farahin novelleissa suomensomalialaiset hahmot ovat rasismista huolimatta sisukkaita ja elämänmyönteisiä

Nura Farah: Lumimaa (Otava, 2022)

Lumimaa on Nura Farahin kolmas kirja, ja kyseessä on 14 novellin novellikokelma. Hänelta on aiemmin julkaistu romaanit Aavikon tyttäret (Otava, 2014) sekä Aurinkotyttö (Otava, 2019). Aavikon tyttäret kertoi somalialaisen naisen kasvutarinan, ja tapahtumat sijoittuivat Somaliaan 1940-1960-luvuilla.

Lumimaan novelleissa yhdistävänä tekijänä on siirtolaistaustaisten ihmisten kokemukset elämästä Suomessa. Päähahmot ovat kotoisin Somaliasta. Miltä tuntuu elää kulttuurien ristipaineessa? Voittaako halu elää vapaana ja itsenäisenä vaiko pelko häpeästä klaanin vanhimpien silmissä? Kerrontaa maustavat vastakohtaisuudet ja suoranaiset konfliktit, sillä henkilöhahmot ovat usein suorasukaisia ja töksäytteleviä. Monen kohdalla toistuu raastava kaipuu kauas jääneen perheen luo. Valtioiden rajat repivät perheitä rikki. Toisten matkat jäävät kesken, toisten unelmat toteutuvat, toisten eivät.

Kussakin kirjan novellissa yksi hahmo asetetaan valokeilaan. Kirjan hahmojen kavalkaadi on laaja. Kirjailija onnistuu hahmojen ja olosuhteiden monipuolisuudessa. Tarkastelussa on mm. se, miltä ihmisistä tuntuu elää Lumimaassa, jossa he aina erottuvat joukosta ruskean ihonsa vuoksi; ja minkälaisia haasteita, vaikeuksia ja hankaluuksia he joutuvat arjessaan kohtaamaan. Fokuksessa ovat yksilöt, erotettuina kulttuureista, uskonnoista tai kansallisuuksista. Ainutlaatuiset yksilöt heitetään kirjan tarinoissa keskelle monimutkaisia tilanteita, joissa heitä pompotellaan milloin minkäkin valtarakenteen toimesta. Sosioekonomiset tilanteet vaihtelevat laidasta laitaan, kun esim. ensimmäisessä novellissa päähenkilö käy lukiota, ja seuraavassa kokee ulkopuolisuutta ja huonommuutta, kolmannessa päähenkilö taas on asunnoton. Yksi kirjan hahmoista on myös ihmiskaupan uhriksi joutuva. Yksi taas on ottamassa elämänsä ensimmäistä asuntolainaa.

Se, mitä valkoihoiset suomalaiset pitävät itselleen usein itsestäänselvyytenä, helppona ja arkisena, voi siirtolaistaustaisen ruskeaihoisen näkökulmasta näyttäytyä haasteellisena. Joskus rakenteet yksinkertaisesti estävät ihmisiltä normaalin elämän vain heidän taustansa vuoksi. On ehkä mahdollista kulkea läpi esteradan, mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja nöyrtymistä. 

Kirjan aloitusnovellissa nuori musliminainen Amaal käy lukiota. Hän haluaa osallistua vanhojen tansseihin, mutta matkalla kohti haavettaan hän joutuu jännittämään sekä sitä, miten koulun valkoiset opiskelijat häneen suhtautuvat, että sitä, miten oman klaanin uskonnolliset patriarkat sanoisivat, jos saisivat asiasta tietää. Tanssiminen on haram. Amaal joutuu harkitsemaan jokaista liikettään aika tarkkaan. Novelli on ansiokas siinä, miten se nostaa esiin monia eri suunnista kantautuvia jännitteitä melko tavanomaisen asian ympärillä: nuori nainen vain haluaa tanssia vanhojen tansseissa aivan kuten suurin osa ikäluokastaan.

Moni kirjan hahmo on hankalassa tilanteessa, ja heidän elämänsä on yhdenlaista selviytymistä ja pärjäämistä päivä kerrallaan. Heidän pitää jatkuvasti vakuutella olevansa riittävän hyviä maahanmuuttajia. Miltä tuntuu, kun oman perheen yhdistämiselle ei vuosien jälkeen saakaan viranomaisten lupaa? Moni on lähtenyt tyhjin käsin pakoon räjähdysten lomasta. Millaista elämä on ihmiskaupan uhriksi joutuneen silmin vieraassa Lumimaassa? Entä miltä tuntuu Suomeen syntyneestä tumma- tai ruskeaihoisesta, kun ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot olettavat häntä jatkuvasti tietynlaiseksi vain ulkonäön perusteella? Se on sitä rasismia, sitä rasismia… 

Millaista on ajautua päihteiden ongelmakäyttäjäksi siirtolaistaustaisena Suomessa? Novellit ovat taidokkaasti kirjoitettuja elämän koko kirjoa kaikenlaisine tuntemuksineen valottavia kertomuksia, jotka jättävät lukijalle mielenkiintoisia jälkikaikuja päähän soimaan. Tämän kirjan novellit eivät pääty viimeisiin lauseisiinsa. Ne avaavat laajoja näköaloja, jäävät mietityttämään.

Kun Shukri on menossa lähiuimahallissaan uimaan burkini päällään, kohtaa hän räikeää ennakkoluuloisuutta (tekstinäyte): Hän kulki terapia-altaalle ja oli juuri laskeutumassa veteen, kun hätääntyneen näköinen keski-ikäinen mies huusi hänelle. ”Mihin oikein olet menossa! Tuo pellepuku ei sovi tänne. Sinä näytät pelottavalta!” Shukri tuijotti miestä hämmentyneenä. ”Siis tämä on uimapuku”, hän sanoi. ”Niin varmaan!” mies kiihtyi.

Tätä seuraava kohtaus on varsin järkyttävä, mutta tunnetusti monen somalialaisen arkipäivää Suomessa.

Seuraavassa kohtauksessa Shukri kohtaa toisenlaisen asenteen (tekstinäyte): Shukri riisui märän uimapukunsa ja alkoi kuivata hiuksiaan. ”Uit hyvin”, sanoi pehmeä ääni. Shukri käännähti hätääntyneenä. Hänen edessään seisoi nainen, jolla oli jo ulkovaatteet päällä. ”Katselin miten hienosti sinä sukelsit. Minä olen opettanut maahanmuuttajanaisia uimaan. Hienoa että tulit tänne.” ”Kiitos”, Shukri sai sanottua. ”Sinun kannattaa ottaa lapset mukaasi ensi kerralla. Tiistaisin täällä on sitä paitsi uimaopetusta lapsille”, nainen jatkoi. Shukri ihmetteli, miksi nainen oletti hänellä olevan lapsia. Hän oli ja pysyi naimattomana naisena, jolla ei ollut miestä, ei lapsia.

Novelli, jossa Shukri on pääosassa, käsittelee mm. sitä, miltä Shukrista tuntuu, kun hän on tullut jo vähän vanhemmaksi, eikä ole vielä mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia. Hän potee huonoa itsetuntoa, ja kokee, ettei ole enää yhtä viehättävä kuin nuorena, kun painoakin on jo päässyt vähän kertymään. Hahmo joutuu myös räikeän rasistisen huutelun ja kohtelun uhriksi.

Kirja onnistuu loistavasti kuvailemaan todella monenlaisia kohtaloita. Vaikka hahmot ovat usein hankalissa tilanteissa, kerronnassa säilyy jonkinlainen elämänmyönteinen taustavire. Ihminen on sisukas, vaikka yhteiskunnan rasismi ja kovat kulmat kolhivat. Maailmaa ei nähdä täysin toivottomana paikkana, vaikka hankaluuksia asettuu eteen. Hunajalla maustettu guavemehu voi joskus riittää elämän pieneksi ihmeeksi.

Kirjassa uskonnollisia tapoja ja sääntöjä käsitellään aika kriittisesti, joskin neutraalilla kerronnalla. Yksilö asetetaan vasten sekä yhteiskunnallista rasismia että tiukkapipoisia uskonnollisia sääntöjä. Nämä nähdään yksilöä rajoittavina tekijöinä. Muita vapauden kaipuun tielle asettuvia tekijöitä ovat taloudelliset tekijät, rasismi, perheolot, luokkatausta ja vaikkapa päihteet.

Kerronta on kirjassa selkeää ja hyvällä tavalla melko yksiselitteistä. Kohtaukset ovat jännitteisiä ja helposti ymmärrettäviä, ja silti monitasoisuutta on tarpeeksi. Lyhyemmänkin novellin aikana henkilöhahmoihin tutustuu aika syvällisesti. En sano tätä huonolla, mutta mielestäni kirja sopii luettavaksi myös nuorille, ehkä 9.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille. Tässä on hivenen young adult -otetta tyylillisesti. Ja se on pelkästään positiivinen asia. Se tarkoittaa sitä, että kirja on alusta loppuun timanttiseksi hiottua laatua.


Teksti: Aarne Pohjois- Koivisto Kuva: Dorit Salutskij

Lumimaa on saatavilla e-kirjana Elisa Kirja -palvelusta. Lue näyte.

Faktat: Nura Farah (s. 1979) on Suomeen 13-vuotiaana muuttanut somalinainen, joka on kouluttautunut laborantiksi ja työskentelee Evirassa. Aavikon tyttäret on hänen unelmansa ja pitkän työn tulos: suomenkielellä kirjoitettu kertomus tytöstä, jonka elämä on tiukoin langoin sidottu kulttuurin vaatimiin tapoihin ja kipeisiinkin perinteisiin, mutta joka rohkeudellaan pystyy vaikuttamaan omaan onneensa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone