Kimmo Aroluoma kirjoitti tunteikkaan kirjan Kingston Wallista: ”Oli hienoa huomata, kuinka hieno henki Kingston Wallin porukan ympärillä leijui”

Kimmo Aroluoma kirjoitti tunteikkaan, monipuolisen ja omakohtaisen kirjan Kingston Wallista. Kingston Wallin perintö -kirjassa selvitetään, mikä bändissä kiehtoo tänäkin päivänä.

Kingston Wall on jättänyt lähtemättömän jälkensä suomalaiseen rock-historiaan. Kitaristi Petri Wallin, basisti Jukka Jyllin ja rumpali Sami Kuoppamäen muodostama yhtye ehti lyhyen uransa aikana julkaista kolme albumia. Kingston Wallin tarina päättyi laulaja Petri Wallin itsemurhaan vuonna 1995, mutta sen jälkeen nuori sukupolvi on löytänyt bändin musiikin.

Kimmo Aroluoma on ollut itsekin Kingston Wall -fani 90-luvulta lähtien. Hän päätyi musiikkialalle ja on erikoistunut kitarateknikoksi. Hän on työskennellyt muun muassa The Rasmuksen, HIMin ja Michael Monroen kanssa.

Vuoden 2019 Kingston Wall -tribuuttikiertueella Aroluoma pääsi kitarateknikkona ollessaan todistamaan aitiopaikalta, millainen vaikutus Kingston Wallin musiikilla on tänä päivänä. Erityisesti nuoren keikkayleisön innostuneisuus teki häneen suuren vaikutuksen.

Kun tieto tribuuttikiertueesta tuli julki, Aroluoma oli kirjoittamassa toisentyyppistä musiikkikirjaa, jonka yksi luku käsitteli Kingston Wallin jättämää perintöä. Hän sai ajatuksen kokonaisesta uudesta Kingston Wall -kirjasta.

Viljami Puustisen kehuttu historiikki Kingston Wall – Petri Wallin saaga oli ilmestynyt vain neljä vuotta aiemmin. Aroluoma päätti, että hänen kirjastaan tulee tyystin toisenlainen teos.

”Halusin jollain lailla auttaa nuoria ymmärtämään, mistä Kingston Wallissa on kyse. Luin moneen kertaan Viljami Puustisen loistavan kirjan. Lisäksi etsin netistä kaiken mahdollisen, mitä Kingston Wallista on kirjoitettu. Sisälläni syntyi kauhea palo ja halusin tietää lisää. Sitten kysyin Viljamilta, että mitä mieltä hän on siitä, jos kirjoitan kirjalle jatko-osan.”

Jännittävin hetki oli se, kun Aroluoma esitteli kirjaideansa Kingston Wallin Sami Kuoppamäelle ja Jukka Jyllille. Parivaljakko suhtautui kirjaideaan myönteisesti.

”Oli hienoa huomata, kuinka hieno henki Kingston Wallin porukan ympärillä leijui. En tiennyt alkuunkaan, miten kirjaani tullaan suhtautumaan. Ihmisten sydämellisyys ja auttamishalukkuus toivat sykähdyttävän fiiliksen kirjaa tehdessä. Se ei ollut mikään salaseura, vaan tosi avoin yhteisö. Tuntui todella upealta, kun kaikki antoivat kirjalle täyden siunauksensa ja auttoivat materiaalin hankkimisessa.”

Kingston Wallin perintö -kirja täydentää aiempaa kirjaa monella tavoin. Aroluoman omakohtaiset kokemukset toimivat tarinan kaarena ja porttina Kingston Wallin maailmaan.

Kirjassa käydään läpi myös laiteteknisiä asioita ja kurkistetaan musiikkibisneksen kulisseihin. Lukijalle selviää myös, miten suuritöinen projekti Kingston Wallin tribuuttikiertueen järjestäminen oli.

Kirjassa sivutaan 90-luvun nuorisokulttuuria sekä itämaisten filosofioiden ja huumemaailmoihin ajautuneiden ihmisten kohtaloja. Välillä seurataan, kun Aroluoma jäljittää Pete Wallin entisen kitaran omistajan ja lähtee katsomaan soitinta Ivaloon asti.

”Lappiin lähdössä oli dekkarin makua, mutta se kertoo jotain siitä draivista, jota kirjaan tehdessä koin”, Aroluoma toteaa naurahtaen.

Kirja oli hänelle itselleen myös henkilökohtainen terapiaprojekti. Takavuosina Kingston Wallin musiikin kuuntelu saattoi herättää hänessä ristiriitaisia tunteita ja kipeitä muistoja.

”Olisi hienoa, jos ihmisillä olisi pokkaa palata sellaisiin biiseihin, jotka herättävät heissä negatiivisia tunteita. Kappaleita kuuntelemalla voi ikään kuin käsitellä sitä tunnetta ja löytää omat kipupisteensä. Kirjaa tehdessä kuuntelin pitkästä aikaa Kingston Wallin trilogian sujuvasti ja nyt olen sinut asioiden kanssa.”

Aroluoma on julkaissut aiemmin kaksi bändien kiertue-elämästä kertovaa kirjaa, Keikkapäivä – 24 h kiertue-elämää (2014) ja Jenkkirundi – Seitsemän viikkoa kiertue-elämää (2016).

”En koe itseäni kirjailijaksi, koska en kirjoita täysipäiväisesti. Minulla on uusi musiikkiin liittyvä kirja-aihe, mutta se on vielä pahasti vaiheessa. Kirjan fokus on minua nuorempien sukupolvien musiikintekemisessä”, Aroluoma valottaa.

Kingston Wallin perintö -äänikirjan lukee Markus Niemi. Teos on saatavana myös e-kirjana. Lue tai kuuntele kirja Elisa Kirja -palvelusta.

Kimmo Aroluoma (s. 1972) on kitarateknikko, muusikko, bloggaaja ja tietokirjailija. Aroluoma aloitti musiikkiuransa soittamalla klassista kitaraa, ja hän on soittanut bassoa muun muassa Jimsonweedissä, Kyyriassa ja Lullacryssa. Hänellä on oma sähkökitaralaitteisiin erikoistunut yritys.

Teksti: Jouni Hirn, kuva: Iiris Sjöblad / Like

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone