Juhannusviikon kesävieras Tiina Raevaara kertoi Mesta.netille uutuuskirjoistaan, monipuolisesta työstään ja kesäsuunnitelmistaan.
Uusin romaanisi Sielujen syöveri ilmestyi juuri. Se on ylistetyn jännärisarjan kolmas osa. Sarjan aiempia kirjoja (Kaksoiskierre, 2020 ja Polaaripyörre, 2021) on kehuttu ”mestarilliseksi trilleriksi” ja ”tämän hetken parhaaksi jännäriksi”.
Sielujen syöverien jännitysnäytelmän ohessa käsitellään muun muassa lapsuuden muistojen pettävyydestä ja luomisen tuskaa. Kerro jotain kolmannen osan kirjoittamisesta?
Tiina Raevaara: Sielujen syöverin kirjoittaminen oli oikeastaan aika intensiivistä ja helppoa. Juoni loksahti nopeasti kohdalleen, ja tiesin alusta saakka, mihin tarinalla pyrin. Sain myös varsin varhaisessa vaiheessa otteen siitä, millaisia kirjassa ensiesiintymisensä tekevät henkilöt – kuten tärkeässä roolissa oleva Harriet Paasilainen – ovat. Nautin kirjoittamisesta ja kirjan elementtien sitomisesta yhteen.
Edellinen osa, Polaaripyörre, sijoittui Huippuvuorille, ja moni lukija tuntui ihastuneen kirjan ympäristöön. Tämä tuotti minulle hieman paineita. Miten mikään tapahtumapaikka voisi muka kilpailla Huippuvuorten arktisen karuuden kanssa? Sielujen syöverin olennaisin tapahtumapaikka on lopulta jotain täysin toisenlaista: merkittävin taistelutanner kirjan tarinassa on nimittäin päähenkilö Eerika Hämerannan oma tajunta. Tämän ymmärtäminen oli minulle suuri ahaa-elämys kirjaa suunnitellessani.
Mistä hyvä jännitysromaani mielestäsi muodostuu? Mitkä seikat parantavat, mitkä heikentävät sitä?
Minusta kaikkein tärkeintä jännityskirjassa ovat hyvät henkilöt. Heidän täytyy olla aktiivisia, haluavia, toiminnallisia henkilöitä, ja heidän täytyy toimia nimenomaan suhteessa toisiinsa. Tässä moni epäonnistuu, ja joskus minusta tuntuu, että me suomalaiset helposti kirjoitamme hieman liian passiivisia ja mielenkiinnottomia henkilöitä. Myös ydinjuonen nopea käynnistäminen on monelle kirjoittajalle vaikeaa.
Itse nautin myös sellaisista kirjoista, jotka esittelevät jonkin minulle uuden maailman, ja yritän hieman samaa omalla Eerika Hämeranta -sarjallani, joka sijoittuu tiedemaailman koukeroihin.
Sinulta ilmestyi hiljattain myös Minä, koira ja ihmiskunta -teos, joka on kerrassaan koskettava, lämminhenkinen kertomus ihmisen ja eläimen rinnakkaiselosta. Kerrot kirjassa muun muassa eläinten vaikutuksesta omaan hyvinvointiisi ja myös niiden raastavista menetyksestä. Kyseessä on hyvin ainutlaatuinen ja henkilökohtainen kirja. Millaista palautetta olet saanut?
En ollut aiemmin kirjoittanut samalla tavalla henkilökohtaista kirjaa, ja palautteen määrä onkin yllättänyt. Olen saanut todella paljon kiitosta ja samaistumisen kokemuksia. Moni on kiittänyt siitä, että olen pukenut sanoiksi jotain, jota he itse eivät ole osanneet. Hämmästyttävän paljon ihmiset ovat kertoneet siitä, kuinka he ovat elämänsä varrella hävenneet eläinrakkauttaan ja esimerkiksi surua, jonka lemmikin kuolema on aiheuttanut. Tuntuu pahalta, että ihmiset ovat joutuneet kantamaan häpeää tunteistaan. Kirjan tärkein viesti onkin se, että yhteyden hakeminen toisiin eläinlajeihin on syvällä ihmisyyden ytimessä.
Kirjoitat uuden jännitysromaanin joka vuosi ja teet paljon muutakin kirjoitustyötä. Miten työ jakaantuu eri kuukausille? Entä miten kesä sijoittuu työkalenteriisi?
Kesä on minulle nykyään tärkeää kirjoitusaikaa. Trillereiden kanssa aikataulu menee suurin piirtein niin, että keväällä suunnittelen kirjan huolella ja keskustelen siitä kustannustoimittajani kanssa. Kesän aikana kirjoitan kirjan ensimmäisen version, ja sitä aletaan sitten työstää eteenpäin alkusyksystä. Vuodenvaihteen jälkeen kirja viimeistellään painokuntoon.
Ehdin onneksi pitää vähän kesälomaakin, ja toisaalta kesä on ihanaa kirjotusaikaa, kun työrintamalla on muuten hiljaisempaa eikä sähköposti tulvi yhteydenotoista.
Olen nyt pari vuotta kirjoittanut jännitysromaanien rinnalla tiiviisti eri tietokirjaprojekteja. Kun yksi kirja on intensiivisessä kirjotusvaiheessa, on mukava tehdä taustatyötä muita varten. Kovin uppoutuneesti en pysty kirjoittamaan useampaa kirjaa rinnakkain, vaan niiden tekemisen eri vaiheet pitää lomittaa toisiinsa.
Kirjojen lisäksi kirjoitan kolumneja, blogitekstejä ja toisinaan myös lehtiartikkeleita. Teen monenlaisia esiintymiskeikkoja kirjastokeikoista yliopisto-opetukseen tai vaikkapa juhlapuheisiin. Välillä harmittaa, että muu tekeminen syö aikaa ja rauhaa kirjojen kirjoittamiselta, ja välillä taas tuntuu aivan mahtavalta, että teen niin monenlaisia asioita: nopeita ja hitaita, yksin ja muiden kanssa. Elämä on synnyttänyt minulle todella mielenkiintoisia verkostoja.
Mitä kirjoja aiot lukea kesällä?
Kaikkea ihanaa, mitä en ole ehtinyt lukea! Ehdin esimerkiksi nyt vasta lukemaan suosikkini Ian McEwanin kolme vuotta sitten ilmestyneen Kaltaiseni koneet -romaanin, vaikka aihe on hirveän mielenkiintoinen ja olen siitä itsekin kirjoittanut. Lukujonossa odottavat tällä hetkellä muun muassa Anni Kytömäen Margarita, Elisa Aaltolan Esseitä eläimistä sekä Pekka Juntin Villikoira.
Löytyykö sinulta kesäkirjasuosikkia?
Olen monena kesänä lukenut Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjaa, ja nyt minulta onkin sopivasti lukematta uusin kirja Vapauden vahdit. Toisaalta aina kun aikatauluni helpottavat ja elämä alkaa tuntua mukavan rennolta, huomaan lukevani Stephen Kingiä.
Mitä muuta odotat tältä kesältä?
Aikatauluttomuutta! Kevät oli minulle todella kiireinen. Nyt haluan vain keskittyä kirjan tekemiseen, puuhailla puutarhassa, käydä crossfittreeneissä, viettää kiireettömiä aamuja kahvikupin ja kirjan kanssa sekä opettaa lapseni ajamaan autoa.
Tutustu Tiina Raevaaran kirjoihin. Muut Kesävieras-jutut löytyvät täältä.
