Lasten suosikkisaurukset saavat oman elokuvan. Solar Filmsin tuottaman Hevisaurus-elokuvan ensi-ilta on joulukuussa 2015. Koko perheen seikkailutarinan on käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen
Lue lisää
Madagascarin pingviinit ovat tuttuja Madagascar-leffoista ja omasta animaatiosarjastaan. Suosio on vakaata, joten valkokangasversio ei ole yllätys. Traileria marraskuun lopulla teattereihin
Lue lisää
Irlantilainen popyhtye Kodaline on hämillään ruokayhtiö Kellogg`sin uudesta tv-mainoksesta, jonka musiikki kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin heidän All I Want-singlekappaleensa. Yhtyeen
Lue lisää
Jim Carreyn suosikkileffalle Nuija ja Tosinuija on luvassa jatkoa ja verkosta löytyy hupailulle jo traileria! Peter ja Bobby Farrellyn leffassa nähdään
Lue lisää
Suomen elokuvasäätiön Elokuvavuosi 2013 kokoaa yhteen viime vuoden tärkeimmät tunnusluvut elokuvien tuotannosta, esittämisestä ja levityksestä eri jakelukanavissa. Vuonna 2013 kotimaisten elokuvien
Lue lisää
Kanadalainen rockyhtye Nickelback ei antanut lupaa käyttää How You Remind Me -kappalettaan 22 Jump Street -komediaelokuvassa, joka saa ensi-iltansa perjantaina.
Lue lisää
Aito Media ja Eppu Normaali -taustainen Akun Tehdas ovat yhdistäneet voimansa ja perustaneet uuden tuotantoyhtiön Creative Studios Finlandin. Uuden yhtiön
Lue lisää
Universal Pictures on julkistanut pidennetyn tv-tyrkyn heinäkuussa teattereihin tulevasta The Purge: Anarchy –elokuvasta. Kyseessä on jatkoa Puhdistuksen yö – The
Lue lisää