Kassu Halonen (s. 1953) on yksi Suomen menestyneinpiä kevyen musiikin säveltäjiä ja tuottajia. Hänen säveltämiään kappaleita ovat muun muassa Surun pyyhit silmistäni, Sydämeeni joulun teen ja Rentun Ruusu. Hänen kädenjälkensä kuuluu parissa tuhannessa kappaleessa.
Halosen tuore elämäkerta Kassu Halonen: Maailma on kaunis (Tammi) on kiehtova aikamatka suomalaisen kevyen ja raskaammankin musiikin eri vuosikymmenille ja kulissien takaiseen viihdemaailmaan. Kirja toimii parhaiten kevyestä musiikista kiinnostuneille, mutta myös asiaan vihkiytymättömät lukijat viihtyvät elämänmakuisten ja vauhdikkaiden tarinoiden parissa.
Kirjan on kirjoittanut kokenut kulttuuritoimittaja Tommi Saarela, jonka aiemmin kirjoittama elämäkerta Pave Maijanen – Elämän nälkä (2021) oli arvostelu- ja myyntimenestys.
Kalervo ”Kassu” Halonen syntyi vuonna 1953 Manamansalossa, joka kuului tuolloin Säräisniemen kuntaan. Hän varttui vaatimattomissa oloissa. Lapsuutta varjosti isän kuolema kuoluvuotta edeltävänä kesänä.
Kassun ollessa ekaluokalla opettaja Elsa Nevalainen hommasi musikaaliselle pojalle oman mandoliinin, vieläpä tuliterän.
Kassu on tästä eleestä ikuisesti kiitollinen. Hän uskoo, että se johdatteli hänet lopullisesti musiikin polulle.
”En unohda sitä koskaan, ja jos voin samalla tavalla joskus auttaa jotain toista, teen sen varmasti. Minuakin autettiin, kun olin pieni poika, joka oli juuri menettänyt isänsä.
Kirjassa kerrotaan, että Kassu esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti nelivuotiaana äitienpäivän juhlassa kyläkoululla. Siellä hän esitti mandoliinilla lastenlaulun Putte-possun nimipäivät.
Kassun ensimmäinen rockbändi oli Ruotsissa perustettu Karajan, joka sai alkunsa korkealta ja kovaa laulavien Uriah Heepin ja Deep Purplen innoittamana.
Ruotsissa bändin tulevaisuudennäkymät eivät olleet häävit, joten soittajat palasivat Suomeen. Tilanne oli taloudellisesti kurja ja keikkoja oli harvakseltaan.
– Kun oltiin palattu kotiseudulle Paltamoon, asuttiin persaukisina bändin kanssa keikkabussissa sekatavarakaupan takapihalla. Lähellä oli tanssipaikka Paltalinna, jossa saimme treenata.
Kirjassa aikamatkataan 70-luvun tanssilavakulttuuriin, jossa pätivät tuolloin viidakon lait. Keikkamyyjät ja managerit saattoivat vetää röyhkeästi rahaa välistä.
Kerran Kaavin Iloharjussa keikkamyyjä kävi nyysimässä rahat D-tuotannon nimissä. Kirka sai kovat raivarit ja keikkaseurue lähti ajamaan Hotelli Puijonsarveen, minne katalan keikkamyyjän tiedettiin majoittuneen. Kirka sai suostuteltua respan tytön kirjoittamaan huoneen numeron lapulle. Hetken päästä kolmannessa kerroksessa hotellihuoneen ovi paukkui.
Moikattiin äijää nopeasti, ja heti perään otin sitä yhdestä jalasta kiinni ja Kirka toisesta, ja ravisteltiin vähän. Sitten huomattiin lupaavan näköinen salkku pöydän alla. Avattiin se, ja laskettiin sieltä rahat. Se huusi, että hän soittaa poliisit. Sanoin, että soita ihmeessä ja tönäisin sen läksiäisiksi eteissyvennykseen niin että henkarit kolisivat naulakosta alas. Äijä jäi sinne vaatekasan alle mökeltämään. En ymmärrä, miten tuommoinen onnistui pysyttelemään ohjelmatoimiston leivissä, koska se teki näitä ohareita muutamankin kerran.
Halonen kertoo elämästään turhia säästelemättä ja usein huumoria suosien. Moni verrattain vauhdikaskin asia ”tunnustetaan” kirjassa.
Halonen paljastuu kirjassa kovaksi automieheksi, jonka raskas kaasujalka on johtanut vaikeuksiin virkavallan kanssa. Myös takaa-ajoja mahtuu miehen tilille.
– Kerran lähdin Kruununhaasta Dodge Aspenilla Maurinkadun Alkon edestä, ja en ollut ehtinyt laittaa turvavyötä kiinni. Poliisit ajoivat vastaan ja möläyttivät kaiuttimeen, että ”Dodgen kuljettaja – turvavyö kiinni!” Koko katu kaikui. Vilautin niille keskisormea. Ja sen jälkeen mentiin peräkkäin Kruununhaan mäkiä ylös ja alas erittäin lujaa. Mutta sieltäkin tiedän oikopolut ja piilopaikat. Puikkasin sisään sen saman talon porttikongista, missä Ilmari Kianto on asunut, siellähän on sellainen pitkä takapiha. Kurvasin kongista läpi tuhatta ja sataa ja ajoin pihan perälle piiloon. Pillin ujellus vaan kuului, kun poliisi viiletti pitkin katua ohi.
Musiikillisesti mielenkiintoista antia edustaa kirjassa kuvailtu Halosen ja Toivo Kärjen oppipoika & isä -suhde. Suomalainen kevyen musiikin mestari oli Halosen esimiehenä Finnlevy-yhtiöllä.
– Keskeistä Topin opetuksissa oli se, että hän neuvoi, mitä ei kannata tehdä, ja näytti sudenkuoppia, joiden väistämiseen ilman hänenlaistaan opettajaa olisi mennyt vuosikymmeniä.
Kärjeltä Kassu omaksui myös keskeisen ajatuksen, jonka huomasi pätevän omassa säveltämisessään: biisin pitää tulla nopeasti ja vaivattomasti. Jos synnyttäminen kestää ja muuttuu vääntämiseksi, hälytyskellojen pitäisi soida. Se, mitä on tuloillaan, ei ehkä ole luontevaa”, Halonen kertoo kirjassa.
Kirjassa ääneen pääsee myös Halosen lähipiiri, perheenjäsenet ja muusikkokollegat.
Halonen muistelee kohtaamisiaan lukuisten tähtimuusikoiden kanssa. Kirjassa saavat oman lukunsa muun muassa Irwin, Kirka, Jari Sillanpää, Riki Sorsa, Kojo sekä useat yhtyeet. Myös Andy McCoyn varhaisen Briards-yhtyeen sessioista liikenee hulvattomia muisteloita.
Irwinin lähdöstä on kulunut yli 30 vuotta. Kassu näkee Irwinin suomalaisessa artistikentässä oman tiensä kulkijana, jonka mentyä yksi sektori jäi ilman tulkkia. Kassu sanoo kirjassa, että laulajana Irwin oli verraton luonnonlahjakkuus.
– Se fraseerasi suomea niin svengaavasti, että vastaavia on harvassa. Keskinkertaiset iskelmälaulajathan junttaavat nuotin aina iskulle ja osuvat ohi iskulta vain silloin, kun tulee oikeasti huti. Mutta Irwin synkopoi Vexin tekstiä niin luontevasti.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Kassu Halonen: Maailma on kaunis.
Kassu Halonen: Maailma on kaunis on saatavilla Ville Tiihosen lukemana äänikirjana. Kuuntele tai tutustu äänikirjaan Elisa Kirjassa. Teos on julkaistu myös e-kirjana.
