Kari Väänänen näyttelee uudessa, Anna-Leena Härkösen romaaniin perustavassa Häräntappose-sarjassa. Mesta.net tapasi konkarinäyttelijän sarjan kuvauksissa Pirkkalassa.
Väänänen on näytellyt peräti kuudella eri vuosikymmenellä, yhteensä yli 120:ssa elokuvassa ja tv-sarjassa. Hän on myös ohjannut ja käsikirjoittanut ja toiminut teatterinjohtajana.
Väänäsen kertoo viihtyneensä hyvin Häräntappoaseen kuvauksissa. Hänen mukaansa on meno kuvauspaikoilla on muuttunut paljon esimerkisi 1980-luvulta.
”Ainakaan viinaa ei juoda kuten ennen. Takavuosina läträttiin yötä myöten, mutta hommat hoidettiin aina hyvin. Aamulla yskäistiin ja krapula oli siinä”, Väänänen muistelee ja nauraa.
Väänänen toteaa, että koko ala on mennyt ammattimaisempaan suuntaan niin hyvässä kuin pahassa.
”Suomalaisen elokuvan arvo on mielestäni aina ollut kotikutoisuus. Kun nyt ruvetaan tekemään tehokkaasti, jälki on hyvää, mutta samalla menetetään räsymaton raitoja”, Väänänen toteaa.
Toistaiseksi parhaaksi työkokemukseksi Väänänen nimeää uusimman elokuvansa, Mika Kaurismäen ohjaaman Mestari Chengin kuvaukset.
”Siellä oli todella hyvä fiilis. Oli liikuttavaa kuvata kohtausta lautalla keskellä Pallasjärveä. Loirin Veskukin totesi, että tämä on hänen paras kuvauskokemuksensa koko elämänsä aikana.”
Häräntappoase saa ensi-illan Elisa Viihteessä keväällä 2021. Lue sarjan kuvauksista alta.




