Kaksi James Bond -leffaa, jotka jäivät enemmän tai vähemmän tekemättä

Vuonna 2004, Pierce Brosnanin ollessa James Bondina,  Quentin Tarantino olisi halunnut kuumeisesti ohjata Casino Royalen.

Casino Royale tehtiin pari vuotta myöhemmin, tosin Bondina nähtiin Daniel Craig. Tarantinon versiosta suunniteltiin alkuperäiselle tarinalle uskollista. Tarantinon kiinnostus lopahti Brosnanin vetäytyessä Bondin roolista. ”Olisin halunnut tehdä Casino Royalen Brosnanin kanssa mutta kuultuani ettei Brosnan tee enää Bondeja, kiinnostukseni lopahti”, totesi Tarantino.

80-luvun lopulla Timothy Daltonin esittämä särmikkäämpi Bond oli auttamatta aikaansa edellä. Dalton teki kaksi Bondia mutta kolmas oli vahvasti suunnitteilla. MGM:n riita tekijänoikeuksista aiheutti kuitenkin hankkeen viivästymisen. Tuolloin Dalton päätti vetäytyä hankkeesta.

Juonessa oli mukana Kiinan salainen palvelu ja kolmas maailmansota oli lähempänä kuin ovella. Pahiksena oli tarkoitus nähdä Anthony Hopkins.

Vahvasti muokattuna käsikirjoituksesta tuli aikoinaan 007 ja Kultainen silmä – Goldeneye, Brosnanin debyytti Bondina vuonna 1995.

(Digital Spy)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone