Myrkytysmurhat järkyttävät Lauttasaarta – dekkarisarjan toinen osa
Käärmeiden maa (Otava, 2023) on Eeva Loukon toinen romaani. Kyseessä on jatko-osa vuonna 2022 ilmestyneelle Onnellisten saarelle, joka aloitti tämän dekkarisarjan, jossa pääosassa on nuori helsinkiläistoimittaja Ronja Vaara. Aloitusosassa Ronja Vaaran isä murhattiin.
Käärmeiden maan miljöönä on Helsingin Lauttasaari, jota voidaan kuvailla idylliseksi ylemmän keskiluokan laadukkaaksi asuinalueeksi Helsingin keskustan kupeessa. Nyt saaren asukkaita, larulaisia, järkyttää murhatapaus, josta saa myös vihiä pienen paikallislehden toimittajana työskentelevä Ronja Vaara. Murha on tapahtunut läheisellä Käärmesaarella, johon ei pääse kuin veneellä.
Murha on tehty vaikutuksiltaan kauhistuttavalla strykniini-myrkyllä. Murhatapausta nuuskimaan ryhtyy rikosetsivä Anton Koivun lisäksi tietenkin toimittaja Ronja Vaara. Pian soppaa sekoitetaan uudella vastaavanlaisella murhatapauksella, joka tapahtuu häissä. Onko liikkeellä sarjamurhaaja? Lauttasaarelaiset ovat kauhusta kankeina ja pelkäävät liikkua yksin ulkona.
Kirjan tyylissä on ripaus kauhun elementtejä, jotain psykologista ja hyvin pahaenteistä. Esim. strykniinin vaikutukset siihen kuolleiden kasvoilla ilmentävät tätä. Välillä jotain kammottavaa tuntuu olevan rakenteilla, mutta kohtaus purkautuukin ilman huipennusta. Lukijaa kiusoitellaan.
Hyvää oli se, että loppuratkaisu pysyi hyvin piilossa viime metreille saakka. Lukijalle näytetään palapelistä vain pieniä ja epämääräisiä osia kerrallaan. Välillä vilautetaan vääriä palasia, jotka myöhemmin vedetään pois. Ehkä tosielämässä myös rikosetsivien työssä tapahtuu paljon tällaista umpikujien kaluamista. Mielestäni juonenkulku oli sopivan poukkoileva ja monessa kohtaa yllättävä.
Kirjassa otetaan takaumia menneisyyteen, sillä rikosetsivä Anton Koivun sisko on kadonnut jäljettömiin yli 20 vuotta sitten. Lukijalle käy takaumien kautta selväksi, että jollain tavalla kadonneen siskon mysteeri tulee myöhemmin kytkeytymään osaksi murhatapausten vyyhtiä. Takaumissa käydään läpi juuri katoamisillan tapahtumia.
Juonessa tuntuu olevan epäuskottavan paljon harvinaisia yhteensattumia, eräänlaisia neulan heinäsuovasta löytymisiä. Hyvällä tavalla minua häiritsi kirjaa lukiessa se, että logiikkaa murha- ja katoamistapauksissa ei tuntunut löytyvän sitten millään. Ei ainakaan, kun niitä katsottiin Ronja Vaaran ja Anton Koivun silmin. Kertojanääni valaisee varsinkin näiden kahden hahmon ajatuksenjuoksua, mutta ei paljasta mitään liian ajoissa, vaikka on kaikkitietävä. Kuvion sekavuus kiusoitteli ja sai minut koukuttumaan kirjaan. Halusin vihdoin jo saada sen palkinnon, selville mistä kaikki oudot tapahtumat johtuivat.
Tapahtumien poukkoilevuus oikeastaan toimi. Fokus siirtyili välillä nopsaan, ja hahmot säntäilivät usein paikasta toiseen. Murhien selvittelyn lomassa jonkun verran pureuduttiin muutaman eri hahmon henkilökohtaiseen elämään. Milloin oltiin romanttisella illallisella, milloin kuulustelupöydässä, milloin tunnusteltiin raskauden etenemistä. Ihmissuhdekuviot olivat tässä kirjassa melko kesyjä sinänsä, ei ollut suurta draamaa, vain pientä.
Poliisin toiminta tuntui paikoin amatöörimäiseltä. Järkevä ihminen ei koskaan tekisi noin, tai ajattelisi noin, huomasin tuumivani. Ei esim. päästäisi kotiinsa tuollaista tuntematonta ihmistä olemaan ja asumaan. Toisaalta pitää hyväksyä, että hahmot toimivat nyt näin. Kun he asettuivat silkkaa hölmöyttään alttiiksi vaaralle, siitä syntyi lisää jännitystä.
Melko usein nykydekkareissa toistuvaan tapaan, murhatapauksen selvittämisessä toimittaja ja poliisi käyvät tässä rinnakkain. Hetkittäin on jopa pientä kilpailua havaittavissa siinä, kumpi puoli ratkoo tapausta aiemmin.
Horisontti laajenee täysin yllättäen, kun uusi ihminen astuu kuvaan. Yhtäkkiä aiemmat tapahtumat näkee uudessa valossa. Poliisin tutkimukset ja muiden henkilöiden havainnot avaavat vain epäselviä, katkonaisia kuvia totuudesta murhien takana. Kerronta pitää lukijan hortoilemassa aikamoisessa peilitalossa.
Mitä ihmettä nämä sydänkorut tarkoittavat? Miksi lastentarhan opettaja valehtelee poliisille kuulustelussa? Miksi salassa pysynyt velipuoli kutsuu yhteyttä ottaneen siskonsa juuri Käärmesaareen, jossa on hieman aiemmin murhattu nainen? Kaikenlaisia vaihtoehtoisia keloja tuli käytyä läpi kirjan aikana. Lopulta labyrintistä löysi tiensä ulos aika eri tavalla kuin osasi arvata.
Tämä oli melko hyvä dekkari, jossa juonenkulku koukutti ja kantoi hyvin loppuun saakka. Miljöö oli samaistuttava, vaikka sitä ei kuvailtu liian tarkoin. Kirja ei ollut liian monimutkainen, vaan helposti ymmärrettävä. Pysyin kyydissä vaivatta. Kerronta oli selkeää ja jännitystä nostavaa. Hahmoja oli sopiva kattaus erilaisia, ja heidän saappaisiinsa pystyi asettumaan melko syvälle.
Teksti: Aarne Pohjois-Koivisto, kuva: Jonne Räsänen
Käärmeiden maa -äänikirjan lukee Mimosa Willamo. Kuuntele tai lue Käärmeiden maa e-kirjana Elisa Kirjasta.
Eeva Louko (s. 1982) on viestinnän ammattilainen, rikosromaanien suurkuluttaja ja harrastelijasaksofonisti, joka juo kahvinsa aina mahdollisimman isosta mukista. Hän asuu meren äärellä vain kivenheiton päässä rannasta.
