Kaarinan Saaristo Open jää juhlimatta, järjestäjä listasi julki kylmät faktat: ”Emme halua jo lipun ostaneille tyytymätöntä fiilistä ohjelmiston rajujen muutosten vuoksi”

Kaarinassa juhlittava Saaristo Open joutuu koronapaineen alla siirtämään tapahtuman ensi vuoteen.

Saaristo Open siirtyy ensi vuonna omalle paikalleen eli kesäkuun alkuun, 9. – 11.6.2022.

Varsinais-Suomen siirtyminen koronan leviämisvaiheeseen tekevät tapahtuman järjestämisestä mahdotonta nykyisessä mittakaavassa. Festivaalista olisi täytynyt tiputtaa useita esiintyjiä pois ja lyhentää tapahtuma-aikaa useilla tunneilla molempina festivaalipäivinä, jolloin tapahtuman luonne muuttuisi täysin. Tämän lisäksi jo rajattu kävijämäärä olisi pitänyt vielä puolittaa.

Emme halua jo lipun ostaneille tyytymätöntä fiilistä ohjelmiston rajujen muutosten vuoksi. Asiakkaiden lisäksi Saaristo Openin brändi tulisi kokemaan voimakkaan kolhun, joka tulisi vaikuttamaan myös tuleviin vuosiin”, promoottori Kalle keskinen sanoo.

Tapahtuma järjestetään ensi vuonna taas kolmipäiväisen

Tulevan kesän tapahtumassa tullaan näkemään mm. Elastinen, J. Karjalainen, Ellinoora, Teflon Brothers sekä Klamydia.

Jo ostetut liput siirtyvät vuodelle 2022. Nyt suunnitellun kahden päivän tapahtuman muuttuessa ensi vuonna kolmepäiväiseksi, lipun ostaneet saavat ensi vuodelle yhden lisäpäivän. Edun saa lunastettua tapahtuman passipisteeltä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone