Joy. Ohjaus: David O. Russell. PO: Jennifer Lawrence, Bradley Cooper, Robert De Niro. 120 min. S. 2015.
Ohjaaja/käsikirjoittaja David O. Russellin takataskusta löytyy tukeva nippu omaehtoisia elokuvia mutta myös suuria arvostelumenestyksiä. Kolme kuningasta, I Heart Huckabees, Taistelija, Unelmien pelikirja, American Hustle. Kaikkia edellämainittuja elokuvia yhdistää valtavirrasta poikkeava pohjavire. Joy-nimisessä elokuvassaan Russell kertoo ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinan ihmemopin kehittäjästä Joy Manganonista. Sinnikkään ja ”läpi harmaan kiven” -asenteella etenevän päähenkilön elämänkerran ortodoksinen kuvittaminen saa Russellin käsittelyssä lähes surrealistisia piirteitä. Joyn pyörittämä hullunkurinen perhe on kuin Todd Solondzin ohjaamista vinoista tarinoista. Vaikka viittaukset television saippuaoopperoihin ovat kaiken aikaa ilmassa, kärjistetyt henkilöhahmot ovat kuin painajaisunesta. Nimenomaan Joyn haakrikkoisen lailla ajelehtivasta painajaismaisesta elämästä.
Ex-mies vetelehtii kellarissa, äiti on saippuasarjojen orja. Isäkin muuttaa nurkkiin kaiken muun vaivan lisäksi. Jennifer Lawrencen esittämä Joy on oman elämänsä harmaa suorittaja mutta ei ohjaaja. Muiden etu on mennyt aina edelle. Kunnes mitta täyttyy ja nuori nainen aloittaa itsenäisyystaistelun kertaiskulla – ihmemoppi pelastaa niin Joyn kuin perheen tulevaisuuden. Tai siis niin on tarkoitus. Kapuloita rattaisiin asettaa lähes koko perhepiiri + ympäröivä maailma. Varsinkin perheen suunnalta tuleva kannustuksen puute ja väheksyminen on suorastaan epäuskottavaa. Erityisesti Robert De Niron esittämä isä on todella kökkömäinen ilmestys. Mies väheksyy tylysti tytärtään ja suosii räikeästi vanhempaa sisarusta. Onneksi isän uudella rakkaalla on suuri perintö ja ex-miehelläkin tarpeellisia kontakteja.
Alun kakofonian ja värikkään riekkumisen jälkeen elokuva seestyy liikaakin Joyn alkaessa yksipuolisen moppisotansa muuta maailmaa vastaan. Sinnikkyyden perikuvaksi nouseva Joy on Jennifer Lawrencen ansiosta todella vakuuttava tapaus. Tosin Lawrence on vastaavia sisukkaiden nuorten naisten rooleja vetänyt elokuvissa kuten Winter’s Bone ja Nälkäpeli. Bradley Cooper on kovin perusvarma virnistelijä häikäilemättömänä tv-kanavan nilkkinä. Robert De Niro on pikkuäreä isoisä – samaa roolia De Niro on vetänyt niin monessa elokuvassa viime vuosien aikana. Isabella Rosselinin perijätär vedetään yli suhteellisen räikeästi.
Russell veyttää tarinaa moneen suuntaan, erityiseti arkitodellisuuden rajamaille. Ironia puree mutta loppua kohden tylytys ottaa jo voimille ja tarinaan jää tyhjäkäyntiä. Kun moppi ei tunnu tuovan miljoonia, umpikujasta revitään viimeinenkin kyynel irti. Mutta ei pidä luovuttaa. Russell luottaa omaehtoiseen lähestymistapaan ja siitä pisteet kotiin. Lawrence on mainio mutta muu tähtisikermä jää turhan selkeästi taustalle. Joy ei ole riemuvoitto mutta kaukana tylsästä rutiinityöstä.
Joy vuokrattavissa Elisa Viihteessä.
