Parhaillaan Vain elämää -ohjelmassa mukana oleva artistikaksikko Jonna Tervomaa ja Egotripin Mikki Kauste ovat seurustelleet hetken aikaa 90-luvun lopulla.
Jonna kommentoi somessa tänään perjantaina nähtävän Vain elämää -ohjelman Mikki Kausteen päivälle valitsemaansa biisiä. ”Halusin valita Mikin päivälle Egotrippi-biisin, jossa hän on vahvasti itse laulunkirjoittajana mukana”.
Jos et halua tietään ennakkoon Jonnan esittämää Egotrippi-biisiä, älä lue pidemmälle.
Jonnan valitsema Egotrippi-biisi on vuodelta 2017, albumilta ”10”, Ennen ja nyt.
”Tykkään myös Iisa Pajulan kosketuksesta tämän valitsemani kappaleen tekstissä. Onpahan siellä Lasse Kurkikin mukana heiluttamassa taikasauvaansa”.
Tutustuin Egotrippiin ja Mikkiin älypuhelittomassa maailmassa. Kännykätkin oli vielä aika uutta. Olen ollut aina ns.bändityyppi ja laulujen kirjottaminen uusien ihmisten kanssa oli super inspiroivaa. Mikki on vahva ja persoonallinen laulaja sekä mielestäni erittäin hyvä säveltäjä.
Vain elämää perjantaisin Nelosella (ja Ruutu-palvelussa). Ruutu + saatavilla myös Elisa Viihteestä.




