Joe Bidenin muistemat julkaistaan suomeksi

Tammi julkaisee syyskuussa 2021 Joe Bidenin muistemat. Lupaa minulle, isä -teoksen suomentaa Ilkka Rekiaro

Joe Biden valittiin marraskuussa 2020 Yhdysvaltain 46. presidentiksi. Viisi vuotta aiemmin Biden kävi läpi henkilökohtaisen elämänsä ja uransa mullistavinta ja haastavinta vuotta. Hänen poikansa Beau Biden menehtyi aivosyöpään vain 46-vuotiaana toukokuussa 2015.

Poikansa taistellessa hengestään ja myöhemmin menehtyessä Biden palveli maataan Barack Obaman varapresidenttinä. Biden kuvaa teoksessa suruaan ja kertoo, miten hän sai vaikeimmilla hetkillään tukea perheestään, uskostaan ja syvenevästä ystävyydestään Obaman kanssa. Tammen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Markku Aalto toteaa teoksen luovan poikkeuksellisen läheisen kuvan maailman mahtavimman valtion presidentistä.

”Kuten kirjan nimestäkin voi huomata, kyseessä ei ole tavanomainen poliitikkomuistelma. Tässä kirjassa puhuu poliitikon lisäksi yksityinen ihminen ja perheenisä, ja uskon, että kirja siksi koskettaa laajasti myös suomalaista lukijakuntaa”, Markku Aalto sanoo.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentit suljettu.