Jenni putosi Diilistä, mutta mitä tapahtui kameroiden sammuttua: ”En edes leikin varjolla TV-ohjelmassa riko sitä mikä on itselle tärkeää”

Torstain Diili-jaksossa molemmilla joukkueilla oli ongelmia jäätelöbisneksen logistiikan kanssa.

Jenni Parpalan johtaman joukkueen kohdalla tavaraa jäi toimittamatta, sillä aika loppui kesken. Ohjelmassa nähtiin Jennin pyytävän rehdisti anteeksi jäätelön tilanneelta taholta.

Lopulta joukkueen johtajan oli kannettava epäonnistumisen taakka, ja Jaajo lähetti Jennin kotimatkalle.

Jenni on kommentoinut asiaa somessa. Jenni osoitti suoraselkäisen yrittäjän luonteensa, ja vei loppuun kiville menneen jäätelötoimituksen!

”Hieno draamankaari saatiin loppuun kun 17.50 tuli tieto, että kuljetustiimi ei pysty toimittamaan jäätelöitä perille. Keksittiin Henkan kanssa myydä jäätelöt hyväntekeväisyyteen ja saatiin lahjoitettua ne lastensairaalalle.

Kameroiden sammuttua otin yhteyden uudestaan Attendoon ja järjestin uudet jäätelöt tilalle. Iso kiitos Attendolle ja Jymy jäätelölle, että saimme korjata tilanteen. Jäätelöt toimitettiin toimipisteisiin parin päivän sisälle. Vastuu kannetaan loppuun saakka ja niin tässäkin tilanteessa toimittiin.

Diili toi monia asioita esille ja oli ainutlaatuinen kokemus. Tärkeimpänä huomiona itselle oli, etten edes leikin varjolla TV-ohjelmassa riko sitä mikä on itselle tärkeää ja joka tekee minusta minut”.

Jenni Parpala / Instagram

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone