Jalmari Helanderin ohjaama Sisu 2 saa Yhdysvalloissa ennätyksellisen laajan teatterilevityksen 21.11. nimellä Sisu: Road to Revenge. Yksi maailman arvostetummista elokuvalehdistä, The Hollywood Reporter haastatteli ohjaajaa.
Ensimmäinen Sisu-elokuva nousi Yhdysvaltain elokuvateattereissa top-10 listalle ja oli vuoden 2023 toiseksi katsotuin eurooppalainen elokuva.
Elokuvasivusto The Hollywood Reporter haastatteli Jalmari Helanderia ensi-illan kynnyksellä.
Toimittaja Brian Davidsin mukaan toinen Sisu-elokuva tarjoaa vielä enemmän kaaosta kuin ensimmäinen elokuva, mutta päättyy emotionaalisesti erittäin tyydyttävällä tavalla.
Helander kertoo haastattelussa, että vaikka hän lopettaisi tarinan mielellään tähän, hänellä on mielessään kolmososa.
”Minulla on joitakin ideoita. Mielestäni tämä toinen elokuva olisi myös aika kaunis lopetus tarinalle, mutta katsotaanpa, mitä tapahtuu”, Helander arvuutteli haastattelussa.
Pitkässä haastattelussa kysytään myös, mikä Sisu 2:n kohtauksista jännitti Helanderia eniten etukäteen?
”Mukana oli pari suurta räjähdyskohtausta, jotka vaativat paljon rahaa, aikaa ja harjoittelua. Käytimme käytännössä kokonaisia päiviä näiden kohtausten kuvaamiseen. Jos räjähdyksen piti tapahtua illalla, käytimme koko päivän siihen yhteen kohtaukseen. Meillä oli vain yksi otto, ja toivoimme vain parasta. Joten oli aika jännittävää katsoa, miten kaikki lopulta kävi.”
Toimittaja Davids kirjoittaa, että elokuvan suuret kohtaukset ovat nokkelia, mutta pienemmissä hetkissä on mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten nukkuvien sotilaiden ojennettuja käsiä tai viekkaasti nauravainen lentäjähahmo.
Ensimmäisen Sisu-elokuvan voi katsoa mm. Netflixistä tai Elisa Viihteen Vuokraamosta.




