Jarkko Steniuksen uutuuskirja Nyrkkisankarin paluu (Like) kertoo hänen 20-vuotisesta portsarin urastaan helsinkiläisissä ravintoloissa. Kirja on täynnä karuja tositarinoita yöelämän ytimestä.
Nyrkkisankarin paluu on itsenäinen jatko-osa Steniuksen suositulle omaelämäkerralle Nyrkkisankari (2015). Stenius on julkaissut kolme muutakin romaania. Hän toimii nykyään hyvinvointivalmentajana.
Portsarivuosien lisäksi hän kertoo kirjassaan jatkuvasta työstä mielen tasapainon säilyttämiseksi sekä vuosistaan thainyrkkeilijänä.
Samalla kun hän valvoi öitään narikassa örveltäviä humalaisten parissa, hän itse painiskeli addiktioiden ja aggressiivisuuden kanssa.
”Samalla kun tein portsarin töitä ja sekavimmat reissuni, olin vapaa-aikanani häirikkö, mutta toisaalta olin myös joogi, kirjailija ja maailmanluokan kilpaurheilija. Joissakin asioissa olin järjestelmällinen ja kurinalainen, mutta samaan aikaan toisaalla elin täyttä kaaosta”, Stenius muistelee kirjassa.
Kirja antaa portsarin ammatista stressaavan ja vaarallisen kuvan. Harvassa ammatissa leppoisa hetki muuttuu räjähdysherkäksi sekunnin murto-osassa. Väkivallan uhka leijuu jatkuvasti ilmassa.
”Se hetki, kun pöydät ja tuolit alkavat rymistä, on tavallaan kauhistuttava. Se alkaa yleensä äkillisesti, on syöksyttävä paikalle, vaikka koskaan ei voi tietää, mitä on vastassa. Silti sinne on juostava ja sen jälkeen tehtävä päätöksiä. On päätettävä sekunnissa, ottaako rauhoittajan roolin vai vaaditaanko nopeaa ja rajua toimintaa. On väistämätöntä, että päätökset ovat joskus vääriä.”
Portsari näkee ammatissaan, mitä elämä voi olla raadollisimmillaan. Stenius toteaa, että saman näytelmän katsominen yöstä toiseen teki hänet kyyniseksi. Portsarina hän näki paljon myös yksinäisyyttä.
Stenius oli väkivaltaisen portsarin maineessa. Hän uskoo vanhanaikaiseen kunnioitukseen: ihmisillä tulisi olla tietynlaiset rajat käyttäytymisessään, ja jos ylittää rajan, on kestettävä seuraukset.
Alkuvuosina Stenius oli huono sietämään uhkailua. Se liittyi hänen mukaansa pelkoon: ”En voinut tietää, kuka oli tosissaan.”
Kun asiakkaina oli piripäitä ja umpihumalaisia, kovimmat sanatkaan eivät aina auttaneet. Kirjassa kuvaillaan sivukaupalla tilanteita, joissa puheista on siirrytty tekoihin. Nyrkit heiluvat ja potkut sinkoilevat.
”Eräänä iltana kaksi äijää alkoi tapella keskenään narikan edustalla… toinen kohdisti raivonsa muhun ja tarttui kahden käden otteella kauluspaitaani. Siitä otteesta tunnistaa superjuntin. Riuhtaisin äijän pään alas, survaisin häntä polvella vatsaan ja käskin rauhoittumaan. Mutta äijä ei rauhoittunut eikä päästänyt vieläkään irti. Läimäisin häntä avokämmenellä korvalle. Iskun vaikutus oli yllättävä: mies pyörtyi seisovilleen ja kaatui sivulle päin – tietenkin suoraan päin takana olevaa katettua pöytää ja kierähti siitä lattialle vetäen pöytäliinan perässään. Lasit ja lautaset särkyivät lattialle niin että kilinä kävi.”
”Tartuin huutelijaa tukasta, väänsin ja lähdin viemään häntä ulos. Kun saavuimme ulko-ovelle, hän laittoi kätensä karmien eteen blokiksi, kuten monet tekivät. Löin toisen käden otteen irti ja sen seurauksena mies kaatui eteenpäin, kompastui ja sinkoutui päin kukkapenkin betonireunusta. Kun palasin ravintolaan, yhä raivoissani, ravintolapäällikkö sanoi, että noin ei saa tehdä.”
Pahimmissa räkälöissä hänen piti heittää jo ensituntien aikana kymmenkunta asiakasta väkisin ulos. Kunnioitusta ei annettu nuorelle miehelle, joten se piti ottaa väkisin. Jotkut räkälät olivat Steniuksen mukaan niin alhaisia paikkoja, että jos hän löi rähinöivää asiakasta kyynärpäälyönnillä naamaan, kukaan ei soittanut poliisille
”Ravintolan puolesta poliiseja ei soitettu koskaan, sillä merkinnät poliisikutsuista saattoivat hankaloittaa uusien alkoholilupien saamista.”
”Tuohon aikaan häiriköt eivät todellakaan saaneet multa ymmärrystä. Ei ollut harvinaista, että uhmakas asiakas sai polvipotkun päähänsä tai tuli kuristetuksi tajuttomaksi.”
Steniuksen mukaan suomalaisen alemman tason juottolan ilmapiiri hakee ankeudessaan vertaistaan. Siinä on tekemistä, jos aikoo estää tappiomielialan tarttumisen itseen. Steniuksen mielenterveys horjui ja hän alkoi lääkitä ahdistustaan alkoholilla. Infarktioireitakin tuli.
Stenius kertoo myös päihteidentäyteistä Thaimaan-reissuistaan, jolloin tutuiksi tulivat niin Pattayan ilotalot kuin pidätysellitkin. Muistoja kerrotaan myös thainyrkkeilyn maailmasta,
Ennen kaikkea kirja tarjoaa kehyksen henkiselle kasvutarinalle. Vaarallisiksi äityneet vuodet ovat ohitse ja äänessä on onnellinen ja tasapainoinen mies. Portsarin hommat Stenius lopetti vuonna 2017 eikä hänen ole tarvinnut päätöstään katua.
”Vain parina kesäiltana on tullut tunne, että olisi kiva kokea vielä kerran se hetki, kun aloittaa vuoron, ottaa ensimmäisen kahvikupin ja menee hörppimään sitä terassille.”
Nyrkkisankarin paluu julkaistu e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Mikko Leskelä. Kuuntele näyte.
