Jarkko Martikaisen Usko, Toivo ja Rakkaus -trilogian jälkeinen levy Koirien Taivas pysyttelee tiukasti maan kamaralla. Ajatus ei rönsyile taivaalle. Inhimillisiä tarinoita ihmiselon varrelta Göstamaista hymyilyä unohtamatta. Mesta.netin haastatelussa J.Martikainen määrittää albumin reunaehtoja ja väistelee liiallisen urautumisen merkkejä.
Albumitrilogia Usko, Toivo, Rakkaus paketoi ihmiselon kulmakiviä humaanilla sydämellisyydellä. Painavat aiheet sisäistetty ja käsitelty. Trilogioista taiteilijat muistetaan. Koirien Taivas ei nimestään huolimatta hukkaa pienen ihmisen arkisia aiheita. Toisaalta albumin innoittajana on toiminut koira. Onko aiheesta aineksia eläimelliseksi trilogiaksi – seuraavaksi ihmetellaan kissojen sielunelämää?
– En halua nyt toimia yhtä ohjelmallisesti, vaikkakin Ylen Aamu-tv:n toimittajan kanssa ideoimamme ”Hevosten helvetti” olisi ainakin laulun nimenä lupaava.
Martikaisen mukaan levyyn voi suhtautua avoimin mielin – ja korvin. Trilogian jälkeen tarkoitus oli aloittaa puhtaalta pöydältä. ”Toivottavasti myös kuulija voi tehdä samoin”.
Levyltä tunnistaa laulujen tekijän mutta muotoilussa on ollut pyrkimystä uusiin alkuihin. Albumia määrittävänä teemana, punaisena lankana, toimivat levyn nimi ja kannen kuvitukset. Ei ole koiraa karvoihin katsominen kääntyy muotoon koira ja karvat kuuluvat olennaisena osana elämään.
– Punainen lanka on sekä tematiikassa että siinä, millä tavoin levy soi: melodiat edellä mennään jopa siinä määrin, että eräskin kuulija tuli kädestä pitäen kiittelemään Pidän tästä paikasta –kappaleen positiivista sävyä. Lauluhan sisältää mukiloiduksi tulemisen, ja juuri siksi katsoin äänikuvan kokonaisuuden onnistuneen, kun hän ei ollut muutamalla kuuntelulla kiinnittänyt siihen huomiota.
Martikainen työsti levyä yhdessä Samae Koskisen kanssa. Artistin kommentti tuottaja-Koskisesta on mairittelevan väkevä; musiikinrakastaja, innostaja, itseuskoa vahvistava, lahjakas soittaja/laulaja/sovittaja, työkaveri isoilla kirjaimilla.
Tosin vuoden kestäneen prosessin varrelle kertyi myös ”pienenpientä ristiriitaa, käänteessä tai parissa”.
– Kaiken kaikkiaan olin Samaeen ja toivoakseni hän minuun tyytyväinen.
Julkaisutahtiin Martikainen ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Levy viipyi liian kauan. Martikaisen sanoin ”julkaisutahti pääsi nyt karkaamaan aivan liian väljäksi”. Syitä oli monia; muutamat käänteet laulunteossa, tallennuksessa ja jälkitöissä veivät enemmän aikaa kuin oli suunniteltu/odotettu. Levy joka toinen vuosi on kuulemma vastaisuudessa tavoittelemisen arvoinen aikataulu. Tietenkin olettaen että hyviä lauluja on riittävästi työpöydän laatikossa.
Uuden levyn kohdalla, kumpi oli ensin – sanat vai sävel?
– Usein, kaikkien onneksi, molemmat. Kiitollisinta on miettiä aihettaan niin paljon, että sen poljento, melodiikka, sointumaisemat ja laulettava sisältö ovat jo melko selkeinä mielikuvina jossain mielen lokeroissa, ennen kuin edes alan mekaanisesti valmistamaan uutta laulua.
– Jotkut kappaleet tekstitin vasta säveltämisen päätteeksi, mutta useimmat niistä eivät sitten päätyneetkään demoiksi asti.
Kiinnittävätkö ihmiset liikaa huomiota teksteihin, musiikin kustannuksella?
– Minun tapauksessani niin voisi ajatella joskus olevan, mutta en minä tahdo heitä sellaisesta kritisoida. Onhan laulun tarinasta helpompaa puhua kuin vaikkapa sointurakenteista tai jostain harmoniaäänestä laulustemmassa.
– Mutta musiikkia tässä oltiin taas tekemässä, runokirja oli asia erikseen.
Miten maailma makaa armon vuonna 2014 – vai onko maailman menolla paljoakaan vaikutusta biiseihin ja teksteihin?
– En osaa vetäytyä piiloon ympäröiviltä asioilta vaikka joskus niin tahtoisinkin. Joten kyllä lauluissa on huomioita ja väittämiäni tästä ajasta ja sen hengestä. Tosin ne eivät ole tärkeimpiä, focus ei ole niissä. Päähuomio on ihmisissä ja eläimissä, jotka elävät elämäänsä tuon murroksessa olevan Euroopan sisällä.
Kuinka paljon keikkaa on riittävästi – duona vai bändinä?
– Nyt tuntuu, että 25 keikkaa näin alkuvuodelle on ehkä hieman liian vähän, kun soittointoa on paljon. On kuitenkin niin, että pienessä maassamme riittää soittajia ja yhtyeitä pyrkimään keikoille niihin harvoihin paikkoihin, joissa keikkoja on luontevaa tehdä, joten olen hyvin tyytyväinen Korhosen Hannun tekemään työhön.
– Se, että teen osan Koirien taivaan kiertueesta soolona johtuu Luotettujen miesten jo viime syksynä sopimista soittomenoista; mm. Ema tekee perinteisen, mittavahkon Eläkeläiset –Saksan kiertueen ja silloin ei meidän yhtyesoittomme soi. Mikäpä siinäkään, olen tottunut moiseen ja pidän siitäkin.
Muutama sana Luotetut Miehet -kokoonpanosta.
– Luottamusmiehiä, koko kolmikko. Rumpali Eman kanssa soitimme hetkisen Psychoplasmaa ´80/´90 –lukujen taitteessa ja siitä asti olen muistanut häntä lämmöllä. Kitaristi/mandoliinimies/viulisti Anssi Salmista suositteli Jarmo Saari, ja hyvä että suositteli. Basistivaihtoehtoja miettiessäni Anssi vinkkasi Luisin (Herrero, myös haitarin osaaja) jääneen vapaalle jalalle Mariskan lopetettua Pahat sudet –yhtyeensä, ja jälkeenpäin katsoen oli kyllä hyvä ottaa mies takaisin yhtyetoiminnan piiriin.
Tasapainoa vai vaaran tuntua, mistä löytyy Jarkko Martikaisen taiteenteon moottori ja dynamo?
– Jos annetaan nuo kaksi mahdollisuutta, niin vaaraa etsin mieluummin. Aina ei jaksa eikä viitsi vaarantaa kaikkea, mutta tasapaino…se kuulostaa hieman samalta kuin ”ura” ja silloin täytyy vaarantaa ainakin osa tekemisistään, jotta mielenkiinto säilyy.
Artisti sanoo usein että itselle näitä lauluja tehdään..mutta missä määrin asetutaan myös kuulijan saappaisin?
– Kuulijan saappaisiin yritetään astua silloin, kun valitaan lauluja levylle. Jos sitä yrittää hetkeäkään aiemmin, on nesteessä. Laulut pitää tehdä niin hyvin kuin mahdollista ja vain itseään palvellen, ja julkaistavia kappaleita seuloessaan voi sitten miettiä myös mahdollista Jarkkoa tai Jaanaa, joka ehkä voisi innostua samasta aiheesta ja muokkaustavasta kuin tekijät.
Työstit jo koirien taivaan mutta millainen on Jarkko Martikaisen taivas?
– Riippuu siitä, puhutaanko taivaista maan päällä vai oletuksesta jossain tuonpuoleisessa. Koska minulla on tietoa vain tästä todellisuudesta, puhun siitä.
– Taivaassani on rauha, mutta silti siellä tapahtuu paljon. Taivaastani ei värikylläisyyttä tai ihmisyyden moninaisuutta puutu. Taivaassani ihmisillä ei ole kuin kulttuurin nälkä ja jano, ja sitäkin pääsee tyydyttämään siedettävissä määrin asetetuilla vaivoilla. Taivaassani on terveyttä, onnea ja pitkää ikää sopivassa suhteessa ja kaikille kylliksi sitä, mitä he todella tarvitsevat.
Pitäisikö Zen Cafen vielä tehdä comeback. Entä YUP, mikä voisi ajaa YUP:n vielä tien päälle?
– Ei kai siihen mitään pakkoa ole? Jos Samuli, Kari ja Pete alkaisivat sitä kylliksi kaipaamaan, niin voisi kai se toimia hyvinkin. Mutta jos sellaista hetkeä ei heille enää tule, sekin käy ja ymmärrän yskän.
– Sama koskee YUP:ta; meidät voi ajaa tien päälle vain yhteinen tien päälle lähtemisen halu.
Teksti: J.A.Kaunisto
Kuva: Olli Häkkinen
