Jari Lappalaisen tosipohjainen uutuusromaani Kaukopartioritarin kohtalo kertoo vänrikki Viljo Suokkaan traagisen tarinan. Koskettava romaani kuvaa vieraalle maalle haudatun nuoren miehen viimeisestä kaukopartiomatkaa. Lappalainen kertoo seuraavassa kirjan synnystä.
Vuonna 1943 syyskuussa 23-vuotiaan Suokkaan johtama kahdenkymmenen sissin tuhoamispartio lähti kohti Muurmannin rataa. Vihollisen selustaan tehdyn retken piti kestää kymmenen päivää, mutta Suokas ei palannut koskaan takaisin. Hänet haudattiin vieraalle maalle.
Kaukopartioritarin kohtalo -sotaromaani sisältää tosipohjaista ja fiktiivistä toimintaa, sota-ajan huumoria unohtamatta. Millainen kokemus oli syventyä Viljo Suokkaan elämään ja viimeiseen kaukopartioretkeen?
Kirjan taustatyön ja kirjoittamisen aikana minulla oli kunnia tutustua tähän nuoreen sotasankariin. Löysin Viljo Suokkaan, joka oli kylmän harkitseva johtaja, rohkea, periksiantamaton, kaukopartiosotilaiden syvästi kunnioittama ja ehkä joskus hieman rämäpäinenkin. Viljon kohtalo koskettaa syvästi ja vetää mielen hiljaiseksi.
Kirja on realistinen ja koskettava kuvaus nuorten sotilaiden tehtävästä vihollisen selustassa. Millaista taustatyötä teit kirjaa varten? Missä kohtaa otit ns. taiteellisia vapauksia?
Ensimmäiset taustatyöt tein vuonna 2019 jolloin tutkin Mannerheim-ristin ritareiden aikaansaannoksia. Tällöin Viljo Suokkaan kohtalo herätti mielenkiinnon tutkia asiaa tarkemmin.
Kaukopartioiden toimintaan liittyvät raportit tuhottiin sodan jälkeen. Kirjan taustatiedot oli poimittava mitä erilaisimmista lähteistä. Sadat tunnit tutkimista julkisista lähteistä, artikkeleista, SA-kuvista, Kansa Taisteli- lehdistä sekä henkilömatrikkeleista. Kynttilänä kakussa oli muutaman partiossa mukana olleen sotilaan jälkeläisen haastattelu. Heiltä sain arvokasta tietoa ja materiaalia. Mukana muun muassa erään partiossa mukana olleen kirjoittamat muistelmat juuri tuolta kohtalokkaalta reissulta.
Kävin lävitse myös kirjallisuutta, josta löytyisi mainintoja Viljon viimeisestä partiomatkasta. Löysin muutaman, jossa kirjailijat sivuavat kirjassaan muutaman sivun verran tätä kohtalokasta partiomatkaa.
Mielestäni tosipohjaisen romaanin kirjoittamisessa yhdistyy tietokirjamainen tosipohjaisuus ja romaanin joustava vapaus tuottaa lukijalle tekstiä, joka kiinnostaa. Taiteellisia vapauksiakin tarvitaan, että romaanista tulee lukijalle mielenkiintoisempi. Voisi kai sanoa, että olen toiminut partiossa olleiden sotilaiden silminä ja korvina, kirjoittaen siitä mitä he näkevät, kuulevat tai kokevat. Näiden asioiden kirjoittaminen on vaatinut myös taiteellisia vapauksia.
Mitkä asiat koskettavat ja kiinnostavat sinua erityisesti Suokkaan tarinassa?
Kirjassa kuvataan Viljo Suokkaan viimeisen kaukopartiomatkan tapahtumat. Tarina on mielestäni dramaattinen ja silmäkulmia kostuttava. Eurooppaa koskettava sota tuo meille kaikille Viljo Suokkaan kokeman kohtalon takaisin tähän päivään.
Minua Suokkaan tarina koskettaa yhtä paljon kuin kaikkien tunnistama tarina tuntemattomasta sotilaasta. Kirjassani kerrotaan nuoresta sotilaasta ja hänen viimeisistä elämänvaiheistansa. Tämä tarina, jos mikä olisi saatava kaikkien suomalaisten katsottavaksi valkokankaalta. Toivottavasti joku elokuvaohjaaja tunnistaa aiheen kiinnostavuuden.
Millainen asema sotakirjallisuudella on kotimaisella kirjallisuuskentällä tällä hetkellä?
Sodan läheisyys Euroopassa on mielestäni lisännyt sotakirjallisuuden kysyntää. Kotimaista sotakirjallisuutta on saatavilla ihan mukavissa määrin. Julkaisut toki painottuvat pääasiassa isänpäivän ja joulun tienoille. Äänikirjojen tuloa pidän hyvinkin tervetulleena, sillä uskoisin sen olevan nuorille miellyttävämpi tapa tarttua kirjallisuuteen kuin perinteinen kirja yöpöydän kulmalla.
Olet työskennellyt ammattisotilaana Puolustusvoimissa 32 vuotta. Miten aloitit kirjojen kirjoittamisen? Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle?
Kirjoittamisen aloitin ehkä jopa hieman vahingossa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa omalle isälleni yksi sotaromaani isänpäivälahjaksi ja sen toteutinkin omakustanteisena. Tuolloin ajatuksenani ei ollut jatkaa kirjoittamista. Huomasin että ensimmäinen omakustanteinen kirja kiinnosti lukijoita ja kirjastossa olevat kappaleet olivat koko ajan lainauksessa. Ajattelin kokeilla miten seuraavan kirjan kirjoittaminen sujuisi. Yllätyin, kuinka helposti kirjoittaminen eteni ja vei minut mukanaan. Kirjoittaminen imaisi niin että välillä kahvi jäi juomatta ja lounas syömättä. Tammikuussa 2022 lähetin käsikirjoituksen Karistolle ja kuukauden kuluttua kustannussopimus (Kaukopartioritarin kohtalo) oli allekirjoitettu.
Uuttakin on luvassa. Kun käsikirjoitusta (Kaukopartioritarin kohtalo) ”viilattiin”, niin samaan aikaan seuraavan sotaromaanin aineisto teki tuloaan. Satojen tuntien työ digitaalisen arkiston parissa piti minut kiireisenä. Käsikirjoituksen runko alkoi pikkuhiljaa muodostua sota-ajan karttoihin kiinnitetyille tarralapuille. Lähetin uuden käsikirjoituksen tammikuussa 2023 Karistolle ja helmikuussa kustannussopimus oli allekirjoitettu. Seuraavan kirjan on tarkoitus ilmestyä vuonna 2024.
Kirjoittaminen merkitsee minulle tekemistä, josta nautin täysin sydämin. Digitaalisten sotapäiväkirjojen tutkiminen on jännittävää, sillä löytyyhän sieltä mitä ihmeellisempiä tapahtumia. Nämä tapahtumat antavat aihetta kirjoittaa ja välittää sota-ajan kokemuksia.
Entäpä millaista kirjallisuutta itse kulutat? Mitä luet tällä hetkellä?
Luen lähinnä sotaromaaneja, dekkareita ja jännäreitä. Lee Childin Salaliitto nousee minun suosikeissani korkealle. Childin kirjassa Jack Reacherin tekemiset eivät jätä ketään kylmäksi. Voin myös suositella edesmenneen brittiläisen jännityskirjailija Jack Higginsin kirjoja. Sotaromaaneja olen ahminut jo 30 vuotta. Parhaiten olen viihtynyt Reino Lehväslaihon teosten parissa.
Tällä hetkellä luettavanani on kirja nimeltään Piikin tie, joka kertoo JR 25 taisteluista jatkosodassa.
Kaukopartioritarin kohtalo on saatavilla e-kirjana muun muassa Elisa Kirjasta. Lue näyte täältä.
Viljo Suokas oli kokenut sissi ja nimitetty ansioistaan kaukopartiomatkoilla Mannerheim-ristin ritariksi joulukuussa 1941.
