Muusikkotähti ja säveltäjä James Last on kuollut 86-vuotiaana, kertoo Contactmusic. Hän menehtyi eilen kotonaan Floridassa omaistensa saattelemana. Last ilmoitti viime syyskuussa managerinsa välityksellä sairastuneensa vakavasti.
Saksalaissyntyinen Last levytti urallaan satoja levyjä. Julkaisutahdin ollessa kiivammillaan hän julkaisi kaksi albumi kuukaudessa. British Hit Singles & Albums -tilaston mukaan hänen albumeja on myyty peräti kahdeksankymmentä miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti
Lastin esikoisalbumi Non-Stop Dancing ilmestyi vuonna 1965 ja viimeiseksi jäänyt levytys Music Is My World vuonna 2011. Hänen tavaramerkkinsä ”iloinen musiikki” teki hänestä rakastetun tähden myös Iso-Britannian televisiossa.
Last rakasti esiintymistä. Hän teki viime huhtikuussa kolme jäähyväiskonserttia, kaksi Lontoossa ja yhden Colognessa, Saksassa
[youtube id=”r_tLTWm4c2w” width=”600″ height=”350″]




