Realitysarjoista Jackass ja Viva La Bam tuttu Vincent ”Don Vito” Margera on kriittisessä tilassa munuaisten ja maksan vajaatoiminnan takia, TMZ raportoi. Hän on sarjojen päätähden Bam Margeran setä. Don Vito esiintyi myös Duudsonit elokuvassa ja Jackass 2:ssa.
59-vuotiaan ”Don Vito” sai tiistaina sairauskohtauksen kotonaan West Chesterissä, Pennsylvaniassa. Hän oli koomassa perjantaiaamuun saakka. Viimeisten tietojen mukaan hänen tilansa on edelleen kriittinen. Vito on kuitenkin pystynyt soittamaan muutamia puheluita läheisilleen.
TMZ:n mukaan maksa- ja munuaisvaivojen syynä on rankka juhliminen. Viton juomatavat tulivat tutuksi myös reality-ohjelmien katsojille.
Vincent Margera tuomittiin vuonna 2007 kymmeneksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen kahden lapsen seksuaalisesta ahdistelusta. Tapaukset sattuivat denveriläisessä ostoskeskuksessa, jossa hän oli jakamassa nimikirjoituksia. Samalla häneltä kiellettiin Don Vito -hahmon esittäminen kymmeneksi vuodeksi.
[youtube id=”S2yGFVjwhr4″ width=”600″ height=”350″]





Eihän se ollu koko Jackass-sarjassa, tuli vasta Viva La Bam-sarjassa mukaan
läskimooses