Iron Maidenin tyyppien puheista on aistivinaan että The Book Of Souls saattaa jäädä bändin viimeiseksi studioalbumiksi. Ennakkopuheissa bändin hahmot ovat varauksetta kehuneet kiekkoa – jopa uran parhaaksi. Maidenin rumpali Nicko McBrain hehkuttaa albumia bändin uran huippuhetkeksi. Rumpalin mielestä mukana ovat koko Maiden-historian yhteen kokoavat ainesosat. Levyn biisien pituudet venyvät lähemmäs kymmentä minuuttia kokonaisuuden päättävän Empire of the clouds -teoksen kellottaessa peräti 18 minuutin ylityksen. Viisujen pituudesta huomaa Maidenin keskittyvän eeppisempään ja progressiivisempaan ulosantiin. Suoraan sanottuna Maiden on antanut kaikkien kukkien kasvaa. Juuri edellämainittu Bruce Dickinsonin suurteos Empire of the clouds on todellinen progemammutti – musiikillinen taidejärkäle. Rönsyjä ei ole lähdettu tukahduttamaan tai saksimaan. Kyseisellä periaatteella etenevällä albumilla on niin hyvät kuin varjopuolensa.
Jos Maidenin tyypit ovat halunneet sisällyttää levylle koko bändin historian, tiukkaan puristettu ja vauhdikkaammin etenevä materiaali on jäänyt pahasti paitsioon. Levyllä on oikeastaan vain kaksi sinkkubiisiksi sopivaa kappaletta, joista Speed of light on perinteisempää ja iskevämpää Maidenia. Se toinen, Tears of a clown, kuulostaa vahvasti Dickinsonin soolotuotokselta. Levyn muun materiaalin tunnistaa selkeästi Maideniksi mutta ’anna kaikkien kukkien kasvaa’ -filosofian ansiosta viisut venyvät ja paikoin vauhtikin on kovin laiskaa. Iron Maiden ei ole progressiivisen haastamisen parissa pelikentän vikkeläliikkeisin pelinrakentaja. Paikoin meno on valitettavan kulmikasta. Myös Bruce Dickinsonin ääni hoippuu hetkittäin aivan rajoilla.
Mutta, luovuttamalla vapaat kädet formaatista vapaalle ilmaisulle, yhtye on onnistunut tavoittamaan jotain Maiden-kaavan rikkovaa parhautta. The Book Of Souls -albumilla Maiden on eeppisen mietteliäs mutta myös kokeilunhaluinen ja ennakkoluuloton – bändistä on aistivinaan uuden löytämisen vapautunutta iloa. Steve Harris totesi levyn päättävän 18-minuuttisen mammuttibiisin olevan mestariteos. Empire of the clouds on hämmentävän monimuotoinen ja kokeileva – mutta olisi kaivannut tiivistämistä. Samat sanat voi sanoa koko levyn mitalle. Tiivistämällä lopputulos olisi vielä parempi. Ilmiselviä iskubiisejä janoaville faneille The Book Of Souls saattaa olla pettymys. Kuitenkin, albumi on hieno osoitus ikonisen bändin kyvystä päästää irti vuosikymmenten painolastista ja tuottaa maailmaan yhtyeen artistikuvaa laajentava luovuuden ilmentymä. Aikakirjoihin jää massiivinen monoliitti.
Historia tulee osoittamaan The Book Of Souls -albumin paikan Maidenin diskografiassa – levy on jossain pienimuotoisen mestariteoksen ja musiikillisen testamentin välimaastossa. Levy ei ole millään lailla täydellinen mutta bändin halua tehdä jotain muuta kuin ’sitä samaa’ pitää kunnioittaa. Maiden on jo legendan arvonsa ansainnut, joten riskejä ottamalla bändillä ei ole muuta kuin hävittävää. Kuten Nicko McBain totesi, Iron Maiden olisi suurinpiirtein voinut ’piereskellä paperipussiin’ ja osa tyypeistä olisi todennut lopputuloksen olevan ’ihan ok’. Maiden ei valinnut turvallisinta keskiviivan lanausta ja siitä kiitos!
