Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: Liam Hemsworth, Jeff Goldblum, Bill Pullman. 120 min. K12.
Kun Independence Day – Maailmojen sota valloitti Maapallon kesällä 1996, olin oikeassa iässä haltioituakseni Valkoisen talon räjähdyksestä ja muista tehosteista, jotka avasivat tietä vuosikymmenen katastrofielokuvabuumille. Sama metku ei onnistu enää 20 vuotta myöhemmin, sillä Roland Emmerichin elokuvamaussa ja -ihanteissa ei ole tapahtunut vastaavaa muutosta kuin omissani.
Emmerich rakastaa edelleen megalomaanisia katastrofielokuvia. Tuhofantasiansa hän vei pisimmälle 2012:ssa, jossa ihmiskunnan alasajosta huolehtivat samassa elokuvassa muun muassa maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, hyökyaallot, myrskyt ja kuivuus.
Independence Day: Uusi uhka kierrättää 20 vuoden takaisen tarinan tavalla, joka jatko-osan sijaan voisi pienin muutoksin olla uudelleenfilmatisointi. Kuningataralienin mellastaessa muistuu tosin mieleen, että Emmerich on ohjannut myös Godzillan (1998).
Edellisen elokuvan kuvaamat tapahtumat ovat muuttaneet maailmaa, jossa vuonna 2016 vallitsee täydellinen rauha, Kuu-vierailut ovat arkipäivää ja Washingtonin pilvenpiirtäjäkeskustan futuristista ilmanalaa hallitsevat lentoautot. Sen kummemmin utopiaa ei taustoita – tai ehkä paremminkin dystopiaa, sillä alieneilta saatu teknologia tuntuu päätyneen lähinnä Yhdysvaltojen armeijan haltuun.
Avaruusolennot päättävät valloittaa Maan jälleen juuri Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä, mikä tuntuu kohtuuttomalta yhtä kansakuntaa kohtaan. Käsikirjoituksessa korostuu kuitenkin patrioottisen hurmoksen sijaan kansainvälinen yhteistyö ja Kiinan osuus, mistä kiitos kuulunee väkirikkaimman maan elokuvamarkkinoiden kasvulle.
Independence Day: Uusi uhka on jatko-osaksi naamioitu nostalgialla ratsastava suurempi ja näyttävämpi versio alkuperäisestä menestystuotteesta. Se on siis kuin Star Wars: The Force Awakens mutta tätä huonompi ja camp-henkisempi. Tehostemössön seasta välillä erottuvan juonen epäjohdonmukaisuudet tuntuvat tietoisilta, mutta välillä on vaikea tehdä eroa kehnon parodian ja pelkän hölmöyden välille.
Monet ensimmäisestä osasta tutut näyttelijät, kuten Jeff Goldblum, Bill Pullman ja Brent Spiner, on houkuteltu mukaan. Will Smith on kuitenkin jouduttu korvaamaan Jessie T. Usherilla ja Liam Hemsworthilla. Oudoimmalta tuntuu nähdä Charlotte Gainsbourg kummia höpisevänä tutkijana uransa huonoimmassa elokuvassa.
Tylsien hahmojen välille on rakennettu miltei kaikki ihmissuhdekliseet, mutta lopulta jokainen on valmis silmäkulmat hieman vetistyneinä uhraamaan henkensä ihmiskunnan ja rakkaittensa puolesta.
J. K. SILVENNOINEN
Ja tänä päivänä on uusia ”oikean ikäisiä”, joille elokuva on tehty. Tuskin olisit 20 vuotta sitten saanut katsella Antichristin tai Nymphomaniacin kaltaisia elokuvia? En ole vielä nähnyt uutta ID:tä, mutta kiinnostunut olen kyllä, koska pikkupoika minussa ei taida kuolla koskaan. Mitä tulee Charlotte Gainsbourgin valintaan: Ehkä hän viimeinkin pääsee tienaamaan työllään.