Hurja painonpudotus Suomessa seurataan kahdeksan kuukauden ajan kymmentä muuttujaa, jotka opettelevat asiantuntijoiden avustuksella pysyvästi terveellisiä elämäntapoja ja avaavat omat, kipeätkin tarinat ylipainon takaa.
Yhdessä lääkärin, psykologin, ravitsemusterapeutin ja personal trainerin kanssa muuttujat kohtaavat perimmäiset syyt, jotka ovat aiheuttaneet elämänhallinnan menetyksen ja vaarallisen painonnousun.
Ohjelman ensimmäinen jakson muuttuja Jenni, 36, kertoo olleensa pienestä asti pyöreä.
”Meillä ei ollut koskaan hamppareita tai tortilloja. Söin vasta 18-vuotiaana ensimmäistä kertaa hampurilaisen. Mua vahdittiin, että älä ota enää keksiä ja yks riittää, ja opin jo pienenä aika pitkälti syömään salaa. Saatoin katsoa, miten saan yhden keksin otettua niin, ettei kukaan huomaa tai miten järjestelen pullat lautaselle, ettei sieltä huomaa, että yks puuttuu. Siitä tuli älyttömän hyvä mieli, kun sai maistaa jotain makeeta, ja onnistuin siinä, että en jäänyt kiinni”, Jenni kertoo.
”Vanhempana liikunta on jäänyt vähemmälle ja herkuttelu kasvanut. Ennen saattoi olla yksi pulla, nyt se on koko karkkipussi tai suklaalevy”.
Jennin uusi elämä alkaa perusteellisella lääkärintarkastuksella Eiran sairaalassa. Vaa’an lukema yllättää – puntari näyttää 190 kiloa.
”Herran jumala, mitä helvet*iä. Siis apua!”
”Mä oon painanut 160 kiloa viimeksi!
Hurja painonpudotus Suomi keskiviikkoisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.
(Nelonen)




