Helen Huntin ja Paul Reiserin tähdittämä tilannekomediasarja Hulluna sinuun (Mad About You) lukeutuu 90-luvun suosituimpiin televisiosarjoihin. Se käynnisti modernin ajan sitcom-sarjojen menestysputken Suomessa.
Hulluna sinuun -sarjassa seurataan newyorkilaisen tuoreen avioparin Paul ja Jamie Buchmanin elämää romantikan ja vastoinkäymisten ristiaallokossa. Nokkelaa sanailua ja raisua huumoria sisältänyt sarja toi uudenlaisen tuulahduksen pönöttävien sitcomien joukkoon.
Ysäribuumi nosti Hulluna sinuun -sarjan takaisin framille ja sarja on noussut toivesuosikiksi suoratoistopalveluissa. Sony on väläytellyt jopa sarjan paluuta. Alla muutama fakta sarjasta:

- Sarjaa tehtiin NBC-kanavalle 164 jaksoa vuosina 1992–1999.
- Sarjan viimeisellä kaudella Hunt ja Reiser tienasivat miljoona dollaria jaksolta. He olivat tuon ajan parhaiten palkatuimpia tv-näyttelijöitä.
- Yhdysvalloissa sarjan jaksot saivat parhaimmillaan peräti 15 miljoonaa katsojaa. Heikoimmillaankin sarjaa seurasi noin 10 miljoonaa jenkkikatsojaa.
- Hulluna sinuun sai runsaasti palkintoja, muun muassa kaksitoista Emmy-palkintoa ja neljä Golden Globe-pystiä.
- Suomessa sarjaa ovat esittäneet Yle, Nelonen, TV5 sekä TLC
- Sarja teki Helen Huntista kysytyn elokuvanäyttelijän. Vuonna 1997 hän voitti Oscar-palkinnon parhaasta naispääosasta elokuvasta Elämä on ihanaa.
- Sarjan keskeiseksi hahmoksi nousi perheen koira Murray. Muai-niminen sekarotuinen koira äänestettiin kahdeksi suosituimmaksi koiraksi TV-Guiden äänestyksessä. Hollywoodin nimekkään eläinkouluttajan Boone Narrin kouluttama koira esiintyi myös elokuvassa Bingo.
- Huhtikuussa 2018 Sony Pictures Television ilmoitti elvyttävänsä Hulluna sinuun -sarjan vanhojen päätähtin kera. Paul Reiser kertoi heinäkuussa Tampa Bay Timesille, että sarjan paluun näyttää epätodennäköiseltä.
Kolme ensimmäistä Hulluna sinuun -tuotantokautta on katsottavissa Elisa Viihteen Aitio-ohjelmakirjastosta. Loput kaudet tulevat saataville myöhemmin.





Mahtava sarja tuli katottua nuorena. Täytyykin tilata tuo ja fiilistellä.
nää vanhat sitomit on parempia! Frendit oli kans hyvä.