Elokuvaohjaajana mainetta niittänyt Joel Schumacher menehtyi eilen syöpään 80-vuotiaana.
Schumacher ohjasi urallaan useita hittielokuva, joista muistetaan erityisesti Batman-leffat Batman Forever (1995) ja Batman & Robin (1997).
Leffat herättivät aikoinaan ristiriitaisen vastaanoton.
80-luvulla Schumacher ohjasi kaksi mainetta saanutta ”nuorten” elokuvaa Treffit Elmossa sekä Lost Boys. Yliluonnollinen Raja tuntemattomaan oli menestys mutta monelle Rankka päivä on SE elokuva, josta mies muistetaan.
Schumacher tarttui elokuvissaan myös rankkoihin aiheisiin mutta usein miehen elokuvia arvosteltiin liiallisesta varovaisuudesta.
Aiheen suhteen hittielokuvien tekijä ei ollut varman päällä vuonna 1999 ilmestyneessä 8 mm – kahdeksan millimetriä -elokuvassa. Tarinassa Nicolas Cagen esittämä yksityisetsivä saa tehtäväkseen tutkia snuff-elokuvan aitouden. Tehtävä vie Cagen rooluhahmon syvälle kieroutuneen pahuuden lähteille, pornoluolista varttihullujen sekopäiden nyrkkipajoihin.
Elokuvan nähneet muistavat Cagen jopa koomiset ilmeet miehen roolihahmon todistaessa törkeyksiä jatkuvalla syötöllä. Vaikka aihe oli rankka, myös 8 mm sai arvioissa kritiikkiä turhankin siloittelevasta asenteesta. Cagen roolihahmon kautta olisi voinut sukeltaa epämiellyttävän syvälle omien salattujen halujen kanssa kamppailleen miehen sielunmaisemaan.
Rajusta aiheestaan huolimatta elokuva oli ehdolla palkinnon saajaksi Berliinin elokuvajuhlilla. Tosin elokuva oli ehdolla myös The Stinkers Bad Movie Awards -palkinnon saajaksi, juuri ohjaajan ”ansioiden” johdosta.
Elokuva ei ollut suuri kaupallinen menestys, tosin leffaan käytetty 40 miljoonaa dollaria tuli tuplaten takaisin.




