Legendaarisen hiphop-yhtyeen UTFO:n jäsen Kangol Kid on kuollut paksusuolen syöpää, Hollywood Reporter kertoo. Hän oli 55-vuotias.
Perheen lausunon mukaan Kangol Kid, oikea nimeltään Shaun Shiller Fequiere, kuoli rauhallisesti lauantaina sairaalassa New Yorkissa. Hänellä todettiin syöpä viime helmikuussa.
Nelihenkinen UTFO-yhtye muistetaan 80-luvun hiteistään ”Roxanne, Roxanne” ja ”Ya Cold Wanna Be With Me”. Yhtye hajosi vuonna 1992.
Vuonna 2008 VH1-kanava valitsi Roxanne, Roxannen sadan merkittävimmän hiphop-kappaleen joukkoon. Kappale sisältyi yhtyeen vuonna 1984 julkaistulle esikoisalbumille.




