Helsinki City Festival julkisti artistilisäyksen – festivaalialueelle useita uudistuksia

Kesäkuussa kolmipäiväisenä juhlittava Helsinki City Festival laajenee tuhansilla katsojapaikoilla. Helsingin Jäähallin Nordiksen alueella 12.–14.6. pidettävä tapahtuma saa lisätilaa 1500 uudelle katsojalle Jäähallin sisälle avaamalla myös hallin alakatsomot festariasiakkaiden käyttöön. Lisäksi ulkolavat sijoitetaan uusiksi, jolloin festivaalialueelle saadaan jopa 5 000 lisäpaikkaa.

Helsinki City Festivaliin saapuu esiintymään yli 50 artistia, ja tuorein vahvistus on paluun tekevä Gettomasa.

”Olemme kuunnelleet yleisömme herkällä korvalla ja teemme ensi kesäksi lukuisia uudistuksia yleisöalueelle. Nostamme katsomokapasiteettia, mutta emme kuitenkaan myy lippuja viimevuotista enempää yleisön mahdollisimman suuren viihtyvyyden takaamiseksi. Esimerkiksi Jäähallin etupihalle ei tule lavaa nyt lainkaan, mikä mahdollistaa etupihan pyhittämisen täysin sisäänkäynnille ja narikkapalveluille. Päälavat sijoitellaan vierekkäin ja vessat ja anniskelu siirretään toiseen päähän kenttää. Samalla pääalueen keskeltä vapautuu suuri tila yleisölle”, kertoo festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

Tapahtuman ulkomaan nimiin kuuluvat mm.  Lewis Capaldi, Black Eyed Peas sekä Flo Rida ja MacklemoreShowtek (NL), Chamillionaire (US), Basement Jaxx (UK), Mohombi (SE), Brick & Lace (JAM), Outlandish (DK), Alexandra Stan (RO), Tungevaag (NO), Akcent (RO) ja Blanka (PL)

Kotimaisista artisteista paikalla ovat mm. Haloo Helsinki!KuumaaThe RasmusMikael Gabriel & NubluTimo Pieni HuijauksestaIso H:sta ja Uniikista muodostuva Rähinä Special sekä EvelinaPikku GPetraSkandaaliWindows95man, JVGIsac ElliotBomfunk MC’s, 21 vuoden tauon jälkeen Siiri Nordinin johdolla festivaalilavoille palaava Killer,  XL5 sekä Mikä kesä -biisinsä 20-vuotisjuhlaa viettämä Valvomo.

Helsinki City Festivalin kaikki liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone