Helsingin Musiikkimessuja ei järjestetä ensi vuonna

Helsingin Musiikkimessut järjestetään seuraavan kerran 27. – 30.10.2016 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on järjestetty kuusi kertaa Helsingin Kirjamessujen yhteydessä.

Välivuoden aikana kartoitetaan, mihin suuntaan tapahtumaa tulisi viedä.

– Tapahtuma vaatii nyt kuuden vuoden jälkeen kunnon ravistusta, kertoo tapahtumasta vastaava Aki Vepsäläinen Sevent Oy:stä.

– Kontaktoimme nyt alan yrityksiä ja käymme keskusteluja siitä, millainen tapahtuman tulisi olla, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin alan yrityksiä ja tapahtuman kävijöitä. Tapahtuma tarvitsee uutta virtaa ja uudelleenprofilointia. Uskon vahvasti, että musiikkiala tarvitsee oman tapahtuman, joten nyt teemme kovasti töitä sen eteen.

Musiikkimessut on esitellyt musiikkialan eri toimijoita soitinliikkeistä levy-yhtiöihin. Tapahtumassa on järjestetty vuosien varrella muun muassa soitinklinikoita ja Rock SM -kilpailut kahdesti.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone