Ruotsalainen doom-ryhmä Heavydeath pyrkii tuottamaan maailmaan konstailematonta ja perushöyläystä kunnioittavaa kivikuorman raahaamista. ”no-frills” doom-death – “only one guitar, bass, drums and some vocals on top/inside of the riffs”. Heavydeath kuulostaa selkeän perinnetietoiselta ja 70-lukulaiselta. Vanhempi Cathedral on lähempänä kuin iholla. Bändin vintage-soundi on kuitenkin ”lämmin” ja houkutteleva vaikka Heavydeath löytää ulosantiinsa oikeanlaista raskautta ja raastavuutta.
Heavydeath pysyttelee peruskuvioissa. Toisaalta bändillä on halua ja taitoa tunnelman luontiin ja synkkyydessä rypemiseen. Onneksi kokoonpanolla on mielenkiintoa myös rytminvaihdoksiin. Hypnoottinen lanaaminen saa paikoin ripeitäkin kiihdytystuokioita. Basso on vahvassa asemassa, paikoin kitara jää mantramaisen bassomaton jalkoihin. Vokaalit ovat monessa käänteessä vain tunnelmanluontia – kaveri voisi sylkeä syystään pelkkää murinaa ja ketutuksen kaiherrusta.
Kiekko avautuu salakavalasti. Viisun vaihtumista ei aina huomaa. Mutta rajumman tempovaihtelun kohdalla bändin occult-doom-death pääsee kunnolla näyttämään kyntensä. Doom-mittakaavassa raivoisa Eath the sun on mainio mustan messun ja kipakamman vintagerockin sekasikiö. Kiekon päättävä Beyond the Riphean mountains eroaa levyn yleisestä doom-linjasta maailailevamman asenteensa johdosta. Hypnoottisen ylevä, suorastaan doom-messua lähestyvä teos on allekirjoittaneen papereissa levyn ehdoton kulminaatiopiste. 8-minuuttinen säröinen ”doom-leijunta” on happorockia parhaimmillaan!
Heavydeath ei keksi pyörää uudelleen mutta riisuu kumitassuista kaiken ylimääräisen kromin kiillon. Bändin soundi on orgaanisen luontevaa ja rosoista – ei mitään turhaa eikä mitään liikaa. Neljän minuutin pikapaloja levyltä on turha yrittää poimia. Svart Recordsin julkaisema Eternal Sleepwalker on kokonaisuus, joka on enemmän kuin pelkästään yksittäisiin viisuihin ladatun osaamisen summa.
