Yrittäjä, valmentaja, mediapersoona ja ammattikehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula tunnetaan tinkimättömästä tyylistään urheilijana ja valmentajana.
Mutta millainen mies on kaiken takana?
Tähän kysymykseen koittaa vastata Marika Lehto kirjassaan Härkävuosi – Jari ”Bull” Mentulan tarina (WSOY). Vaikka suuri osa kirjasta keskittyy Mentulan raskaimpaan vuoteen (2019), niin ohessa hän avaa elämäänsä syntymästä tähän päivään.
Kirjan alussa mennään joulukuiseen päivään vuonna 2019. Hengenlähtö on lähellä. Mentulan sydän hakkaa kahta sataa. Hoitaja yrittää saada rytmiä tasaantumaan kaulasta hieromalla, mutta turhaan. Mentula päätetään kiidättää ambulanssilla Taysiin. Nyt on tosi kyseessä.
”Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystyksessä kiivaasti takovaa sydäntäni yritetään rauhoittaa suoneen annettavalla lääkkeellä. Annos uusitaan, mutta mitään ei tapahdu. Lopulta paikalle kutsutaan anestesialääkäri, joka humauttaa minut uneen. Ehdin kuulla sydäniskurin lataavan.”
”Olen poissa vain hetken. Sinä aikana lääkäri painaa lätkät rintakehälleni, katsoo, ettei kukaan ympärillä olevista hoitajista koske minua ja sanoo irti. Sadan joulen sähköisku pysäyttää karkuteille lähteneen sydämeni. Kun se taas sykkii, tahti on yhä liian nopea.”
Lääkärin diagnoosi on murskaava. Hän kärsii sydämen vajaatoiminnasta ja lisäksi sydämessä on läppävika. Lääkärin mukaan elinaikaa on yhdestä kolmeen vuotta.
”Jos sitä on vain vuosi, mitä siinä ehtii? Mitä siinä ajassa on tärkeintä tehdä? Aina aiemmin vuosi on tuntunut pitkältä ajalta. Nyt kun se voi olla oman elämän takaraja, kaksitoista kuukautta on kuin silmänräpäys.”
Lapsuudesta
Mentula varttui tavallisen työläisperheen vesana Valkeakosken maaseudulla. Hän sai pikkuveljen ollessaan yhdeksänvuotias.
”Tarttila on pieni paikka. Sen kiistaton keskus on urheilukenttä. Niinpä myös minun elämäni pyörii sen ympärillä, etenkin kun alan olla tarpeeksi vanha lähteäkseni muutaman kilometrin päässä mummolasta sijaitsevan kentän laidalle yksin. Otan fillarin alle joka päivä ja lähden katsomaan, mitä kentällä touhutaan. Jos on vapaapäivä, suhaan kentän ja mummolan ja kodin väliä monta kertaa”, Mentula muistelee harmitonta lapsuuttaan.
Mentula kertoo olleensa mammanpoika. Äiti heltyi antamaan sekä sadan markan seteleitä että hellyyttä isää helpommin. Hän pelasi lapsena jääkiekkoa. Lajissa on kuitenkin yksi vika: hän haluaa tehdä kaiken itse.
Kehonrakennuksesta
Vastaus löytyy punttisalilta. Himo kehonrakennukseen ja voimailuun iskee Mentulaan jo lapsena.
Jatkan punttien nostelua eteisen peilin edessä, käyn kiskomassa setieni painonnostovälineitä mummolan autotallissa ja hakeudun jopa Valkeakosken uimahallin alakerran kuntosalille, joka on juuri niin pieni ja vaatimaton kuin julkinen kuntosali vielä 1990-luvun vaihteessa on.
”Tunnen itseni vahvaksi, isommaksi. Testosteroni on jo muutenkin alkanut muokata minusta jykevämpää, mutta nyt kehooni latautuu myös räjähtävää energiaa. Hetken tuntuu siltä, että jos maapallossa olisi kahvat, nostaisin sen..”
20-vuotiaana hän tekee kovan päätöksen intohimonsa eteen. Hänellä on vakituinen työpaikka sähköalan yrityksessä. Työaika on säännöllinen ja palkka ihan kelvollinen. Mutta päivätyö haittaa treenaamista. Hän ottaa lopputilin.
”Salihan on minulle tärkeintä. En halua vaarantaa kuntoni kehittymistä millään tavalla, en alkoholilla, valvomisella, turhanpäiväisillä naisiin liittyvillä säädöillä tai edes työnteolla. Mielestäni on ihan oikeutettua ja järkevääkin pötkötellä treenien välissä sohvalla.”
Dopingista
Mentula ei häpeile kirjassa takavuosien dopingin käyttöään. Kirjassa hän kertoo, kuinka hän haki doping-tietoa Valkeakosken kirjastosta. Hän halusi tietää, mihin on ryhtymässä. Piikkinä vai tablettina, milloin ja missä, koko ajan vai kausittain.
”Perehdyn perusteellisesti myös riskeihin. Aggressiivisuutta, ärtymystä ja masennusta. Maksa- ja munuaisvaurioita. Aknea ja arpia. Siittiöiden vähenemistä ja libidon heikkenemistä.
Tiedän, mitä voi olla tulossa, mutta en pelkää sitä. Oloa pitää seurata oma-aloitteisesti ja verikokein. ”
Vuonna 1995 hän otti esiin ruiskun ja piikitti itseensä ensimmäisen annoksen anabolisia steroideja.
”Voimani ja ulkomuotoni muuttuvat silmissä. Minulla on ruumis, johon lihas tarttuu. Pelkkä posketon treeni vie minua hurjasti eteenpäin, mutta aineet antavat lisää vauhtia”, Bull kertoo.
Rakkaudesta
Bull avautuu kirjassaan myös elämänkumppanistaan Marusta, lapsistaan ja vanhemmistaan. Viime vuosikymmenen loppupuolella hän eli reipasta poikamieselämää Tampereella. Hän kävi usein tankkaamassa Lielahden Nesteellä. Kassalla työskenteli nuori naismyyjä Maru, josta tuli hänen puolisonsa ja lastensa äiti.
”Naisen tummat silmät pyörähtävät ympäri minun jutuilleni. Ne ovat kauniit silmät.
Kun vuosikymmen taittuu uudeksi, törmään naisen vahingossa Tampereen keskustassa…”
”Siitä alkaa tapailumme. Aluksi kyse on vain ystävyydestä. Käymme kahvilla ja tutustumme toisiimme. Meillä on alusta asti helppoa ja hauskaa yhdessä. Kemiastamme huolimatta Maru on kuitenkin lievästi sanottuna epäileväinen. Hän on seurustellut jo aiemmin kehonrakentajan kanssa ja päättänyt, ettei koskaan enää.”
Marraskuussa 2020 Mentula saa lääkäriltä hyviä uutisia: hän saa jatkaa kovaa treenaamista. Samalla hän hyväksyy tosiasian: ammattilaisura meni jo. Ilmassa on suurempaakin luopumisen tuskaa.
”Pian on vuosi myös siitä, kun sain kuulla itse eläväni enää vuoden, kaksi tai kolme. Ensimmäinen minulle ennustetuista elämäni viimeisistä vuosista on nyt mennyt. Toivottavasti koen vielä monta enemmän ja menen tässäkin yli asetettujen rajojen.”
”Kun on nähnyt kuoleman niin läheltä kuin minä, sitä ei enää pelkää, sitä kunnioittaa. En halua lähteä vielä, mutta kun joskus lähden, olen valmis siihen.”
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Härkävuosi – Jari ”Bull” Mentulan tarina. Härkävuosi on saatavilla myös e-kirjana ja Aku Laitisen lukemana äänikirjana. Kuuntele näyte täältä.
Kuva: Ofer Amir
