Anette Olzon valittiin Nightwishin laulajaksi vuonna 2007 suurella kohulla tapahtuneen Tarja Turusen erottamisen jälkeen.
Elokuussa 2006 Anette kutsuttiin Suomeen koelauluihin. Vielä tuolloin ei tehty lopullista ratkaisua, vasta tammikuussa 2007 Anette sai tietää tulleensa valituksi Nightwishin uudeksi laulajaksi.
Yle Areenasta löytyy historiallinen haastattelu vuodelta 2007, jolloin Anette on ollut virallisesti bändissä alle puoli vuotta.
Musiikki-TV:n haastattelussa Nightwish-pomo Tuomas Holopainen esittelee Anetten suomalaisille, ja samalla Anette kertoo päällimmäiset tunteet, millainen on Tuomas.
Luonnollisesti Anette joutuu myös vastaamaan kysymykseen Tarjasta, mikä on nyt toisin.
Haastattelussa Tuomas toteaa myös Anetten tuovan bändiin erilaisuutta – tarkoitus ei ollut missään vaiheessa kloonata Tarja Turusta.




