Brittiläinen laulaja, lauluntekijä ja muusikko Gordon Haskell on kuollut 74-vuotiaana. Suru-uutinen ilmoitettiin hänen Facebook-sivuillaan.
Haskellin kuolinsyytä ei vielä ole julkistettu.
Uransa alussa Haskell lauloi ja soitti bassoa legendaarisessa progerock-yhtye King Crimsonissa. Hän vaikutti yhtyeessä vuonna 1970 ja soitti samana vuonna ilmestyneellä Lizard-nimisellä albumilla.
Lähdettyään bändistä erimielisyyksien siivittämänä Haskellin musiikkiura hiipui. 1980-luvulla hän muutti Tanskaan ja esiintyi lähinnä pubeissa.
Vuonna 2001 Haskell saavutti yllättävän jättimenestyksen kappaleellaan How Wonderful You Are. Single nousi Englannin singlelistalla kakkoseksi. Edelle meni vain Robbie Williamsin ja Nicole Kidmanin duetto Somethin’ Stupid.
Myös singleä seuranneesta Harry´s Bar -albumista tuli listamenestys Englannissa ja muualla Euroopassa.
”Yhtäkkiä kaikkien näiden vuosien jälkeen sain osakseni valtavan huomion. Olen asunut niin kauan slummikortteleissä, että jos ansaitsen miljoonan, kokemus on sen arvoinen”, Haskell totesi BBC:lle tuolloin.




