Frederik lopettaa viihdeuransa – junttidiscon kuninkaasta tehdään elokuva

Junttidiskon kuningas Frederik alias Ilkka Sysimetsä päättää uransa Suomen viihdetaivaalla. Hän aikoo vielä vuonna 2020 julkaista kirjan sekä tehdä syksyyn sijoittuvan jäähyväiskiertueen. Myös Frederikin elämästä kertova elokuva on käsikirjoitusvaiheessa.

Tänään julkaistaan Juodaan ja painitaan -single, joka on Jonne Aaronin käsialaa.

Urallaan yli 500 biisiä, 36 albumia, 16 kultalevyä ja viisi timanttilevyä aikaansaanut Frederik aloitti viihdyttäjän uransa 1960-luvulla Tapani Kansan ja Kristina Hautalan bändien riveissä, ja miehen esikois-soolosingle Kaukana pohjoisessa / Sääli on sairautta ilmestyi vuonna 1968.

Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1970, kun Frederik sijoittui kolmanneksi Syksyn sävel -kilpailussa Jos jotain yrittää -kappaleella, joka on sittemmin muotoutunut tunnetuksi myös nimellä Harva meistä on rautaa.

Frederikin kappaleet on ladattu vuosien mittaan esimerkiksi Spotifyyn, jossa biisit ovat keränneet jo yli kymmenen miljoonaa kuuntelukertaa. Taiteilija itse on seurannut tyytyväisenä, miten nyt nuorempi väki opettaa vanhempiaan käyttämään suoratoistopalveluita ja nauttimaan omista vanhoista suosikeistaan. Sysimetsä kertoo, miten on ehtinyt nähdä jo kolmen ikäluokan vaihtuvan keikoilla, ja myös musiikkiteollisuuden murros on ollut melkoinen.

”Tuntuu siltä, että olen joutunut monen muun jo iäkkäämmän artistin lailla ’koneiston hampaisiin’, mutta silti läpi vuosien olen saanut olla etuoikeutettu siten, että omat kuulijat ja fanit eivät ole koskaan minua hylänneet. Haluankin lähettää rakkautta heille kaikille. Kiitos”, Frederik kertoo.

Tänään julkaistaan Juodaan ja painitaan -single, joka on Jonne Aaronin käsialaa. Kaikista suoratoistopalveluista löytyvä kappale on eräänlainen fanfaari matkalla kohti uusia seikkailuita.

”Se on sopiva lopetus uralleni, jossa on maisteltu kaikenlaista Marjaa. Juodaan ja painitaan on iloinen bailubiisi, ja kuvastaa hyvin sitä, miten hauskaa Reetu-keikoilla on ollut. Laulut raikukoot ja kalsarit lentäkööt!”.

Frederik jatkaa keikkailuaan ensi kuussa, jolloin hänet nähdään Tallinnaan matkaavalla M/S Finlandialla 28. marraskuuta.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone