Metalliyhtye Five Finger Death Punchin kitaristi Jason Hook kiidätettiin sairaalaan torstaina valtavien vatsakipujen takia.
Yhtye joutui perumaan samalle illalle sovitun keikkansa Duluthissa Minnesotassa.
TMZ-sivuston mukaan Hook tarvisti useita päivystyspoliklinikakäyntejä ennen kuin lääkärit päätyitävät poistamaan hänen sappirakonsa.
Hook on edelleen sairaalahoidossa. Five Finger Death Punchin USA:n kiertueen kaksi viimeistä konserttia, lauantaina ja sunnuntaina, on jouduttu myös perumaan. Bändi aikoo kuitenkin korvata peruuntuneet konsertit ”mahdollisimman pian”.
Five Finger Death Punch esiintyy 20. tammikuuta Hartwall Areenalla yhdessä Megadethin kanssa. Keikka on osa 14. tammikuuta käynnistyvää Euroopan-kiertuetta.
Yhtye on julkaissut tilanteesta virallisen tiedotteen, jonka voi lukea alta. Suomalaisfanien iloksi tuleva Euroopan-kiertue näyttäisi toteutuvan suunnitellusti.




