Festarikesälle synkkä varjo: kesäkuussa järjestettäväksi suunniteltu festivaali siirtyy ensi vuoteen

Helsingissä kesäkuun alussa juhlittavaksi suunniteltu Sideways siirtyy ensi vuoteen.

”Joudumme murtunein mielin ilmoittamaan, että Sidewaysia ei voida järjestää tulevanakaan kesänä. Tässä kohtaa siirrämme siis katseemme jo tulevaisuuteen: Sideways järjestetään 16.-18.6.2022 tutussa Nordiksen ympäristössä”.

Ostetut liput ovat voimassa myös vuoden 2022 Sidewaysissa.

”Olimme loppuun asti toiveikkaita ja uskoimme rokotteiden tuomaan suojaan ennen kesän alkamista. Kartoitimme erilaisia vaihtoehtoja Sidewaysin mahdollistamiseksi vastuullisesti ja turvallisesti. Meidän on kuitenkin nyt todettava taistelun koronavirusta vastaan olevan vielä kesken.

Viranomaisten tapahtumia koskevat rajoituksen ovat tämän hetken tietojen mukaan voimassa 30.6.2021 asti eli myös Sidewaysin aikana. Festivaalin tekeminen määräysten mukaisesti ei mahdollistaisi Sidewaysin ideologian mukaista toteutusta – haluamme tarjota Sideways-kävijöille vapaan liikkumisen sekä täysipainoisen festarikokemuksen live- ja kulttuuritarjonnasta nauttien ”

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone