Game Plan – Kimmo Gustafssonin tarina -kirja kertoo, kuinka lahjakkaasta urheilijanuorukaisesta tuli huumediileri, joka vankilavuosiensa jälkeen alkoi auttamaan muita selviämään rikoskierteestä.
Kirjan kirjoittanut Ari Väntänen tunnetaan vahvojen elämäkertojen ja bändihistoriikkien tekijänä. Hän on kirjoittanut kehutut teokset muun muassa Hanoi Rocksista, Apulannasta sekä suunnistaja Minna Kaupista.
Nyt vuorossa on entisen huumekauppiaan Kimmo Gustafssonin tarina.
Väntänen kertoo saatetekstissä kaksijakoisesta suhteestaan true crime -kirjallisuuteen. Tunteiden tasolla hänestä tuntuu usein vaikealta hyväksyä sitä, että rikollisia nostetaan esille ihan niin kuin he olisivat tehneet jotakin ihailtavaa.
”Toisaalta ymmärrän aihepiirin viehätyksen. Lainsuojattomien tarinat kiinnostavat ihmisiä – myös minua – koska ne vievät paikkoihin, joihin niin sanotuilla kunnon kansalaisilla ei muuten ole mitään asiaa”, Väntänen kirjoittaa.
Kimmo Gustafsson toteaa kirjan alussa, että hän on aina halunnut tehdä asiat vähän isommin kuin muut.
”Kun harrastin korista, kuljetin palloa SM-tasolle ja pelasin pohjoismaiden mestaruudesta. Kun näpistelin kaupoista, olin taitava ja kunnianhimoinen myymälävaras. Kun aloin tehdä automurtoja, rassasin niitä auki niin tiukkaan tahtiin ja tehokkaasti, että se päätyi lehteen. Kun aloin diilata huumeita, Suomen markkinat kävivät lopulta pieniksi.”
Helsingin Pohjois-Haagassa varttunut mies palaa aluksi lapsuusmuistoihin. Rakkaimmat niistä liittyvät kesiin maaseudun mummolassa Keski-Suomeen
”Naapuri asui jonkin matkan päässä, ja me työnnettiin serkkujen kanssa vanha maitokärry kaivolle ja puskettiin se vesilastissa takaisin mummolaan. Kivoimmat muistot liittyvät juuri tuollaisiin juttuihin, siihen, että sain osallistua yhteisiin töihin.”
Elämä oli lapsena urheiluntäyteistä. Lupaava koripalloura Helsingin Panttereissa päättyi 15-vuotiaana ikävällä tavalla, kun valmentaja ei päästänyt häntä kentälle SM-finaalissa. Siitä seurasi episodi, jonka jälkeen Gustafssonia ei enää kentällä nähty,
Sitten elämän suunta muuttui. Päihteet ja rikokset astuivat mukaan elämään.
”Ekat jurrit vedin, kun me kokoonnuttiin yhteen rippikoulujengillä. Juominen oli mulle ihan uutta ja jännää. En ollut aiemmin voinut edes harkita mitään viikonloppuryyppäilyjä, koska mulla oli aina treenejä tai matseja. Suuren korispettymyksen jälkeen en kuitenkaan enää välittänyt, ja totta kai nuorten jutut kiinnostivat mua muutenkin. Kun ujo koripalloilijapoika veti pari helmeilevää viiniä, hänestä kuoriutui yhtäkkiä arkaile-maton supliikkimies, joka uskalsi lähestyä tyttöjä. Tykkäsin siitä, millaiseksi alkoholi minut muutti.”
Gustafsson ei ole väkivaltainen ihminen. Hänen nuoruusvuosinaan elettiin jengitappelujen aikaa. Lähiönuoret ottivat yhteen verisesti. Huonolla tuurilla reviirikahakoiden osapuoleksi saattoi joutua tahtomattaankin.
Näpistelystä ja murroista tuli arkipäivää. Pöllittyjä tavaroita ja elintarvikkeita kaupiteltiin jopa kaverien vanhemmille.
Gustafsson oli juuri täyttänyt seitsemäntoista, kun hänelle luettiin automurroista vuoden ja seitsemän kuukauden ehdollinen tuomio. Lisäksi tuli päälle satatuhatta markkaa yhteisvastuukorvauksia.
”Se ei tuntunut yhtään miltään. Ihan kuin mitään seurauksia ei olisi tullutkaan. Sadan tonnin korvauksia oli vaikea hahmottaa ja käsittää siinä iässä. Lähinnä sitä vain kelasi, että duuniin ei ainakaan kannata mennä.”
Rikoskierre jatkui. Kirjassa muistellaan murtokeikkoja ja muita konnuuksia.
”Kerran me murtauduttiin leikkipuiston ruokalaan. Me syötiin siellä kylmää perunavuokaa, ja koska siellä ei ollut muuta pöllittävää, vietiin laatikoittain haarukoita ja veitsiä. Me oltiin jo lähdetty pois ja päästy viereiseen metsään, kun selän takana alkoi vilahdella taskulamppujen valokeiloja. Vartijat olivat perässä, ja meidän jengi sinkoili joka suuntaan.”
Myöhemmin mukaan tuli kansanvälinen huumekauppa. Hän junaili isoja hasiseriä Hollannista Suomeen. Samalla hän ajautui syvemmälle sekakäytön ja sekoilun maailmaan.
Tarinat ulkomaanreissuista, huumebileistä ja kavereiden keskinäisistä satuttamisleikkeistä ovat hurjaa luettavaa. Sääntönä oli, että mitä tahansa joku toiselle tekee, reilun pelin hengessä on lupa antaa samalla mitalla takaisin.
”Satuttaminen oli rajojen hakemista ja hauskanpitämistä, pahan olon purkamista ja näyttämisen halua. Oli kivaa, kun jokin tuntui joltakin.”
Keväällä 2009 Suomen poliisi löysi autosta kuolleen miehen. Auton takaluukussa oli lähes 2 miljoonan euron arvoinen hasiserä. Huumelasti yhdistettiin pian eri tekijöihin – Gustafsson oli yksi heistä.
Hänet vangittiin epäiltynä törkeästä huumekaupasta. Väntänen kirjaa eristyssellissä vietetyn ajan tarkkanäköisesti ylös.
Ensimmäisten viikkojen aikana ajatukset muuttuivat vainoharhaisista pohdiskeleviksi. Totuus alkoi valjeta. Edessä on vuosien vankeus.
”Yksinäisyys teki tehtävänsä, mutta ei ihan virkavallan ajattelemalla tavalla. Aloin miettiä tilannetta uudesta kulmasta. En pohtinut tunnustamista tai vasikoimista vaan sitä kylmää faktaa, että olin pilannut elämäni. Ensimmäistä kertaa koskaan aloin ihmetellä, miten olin tullut siihen pisteeseen. Aloin käydä tarinani kaarta läpi. Huomasin, että elämässäni oli vuosia, joista en muistanut juuri mitään”, Gustafsson muistelee.
Jossain vaiheessa selliin heitettiin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja. Aluksi hän pystynyt keskittymään lukemiseen, koska mielessä pyöri kaikenlaista sekavaa.
”Paljon tekstiä meni ohi niin, ettei sanaakaan jäänyt mieleen. Yritin kuitenkin lukea, koska tarinan sekoiluista sai pientä piristystä karuihin fiiliksiin. Niissä tunnelmissa ja siinä mielentilassa oli helpottavaa huomata, että pystyin sentään nauramaan Vuorisen läpille.”
Noin kolmen vuoden vankilassa olon aikana elämä asettui raiteilleen. Elämästä tuli päihteetöntä ja tulevaisuudessa alkoi pilkistää valoa.
”Treenaaminen oli erittäin tärkeää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Siitä sai hyvää fiilistä sekä onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Kävin usein keskustelemassa vankilan pastorin kanssa, koska se oli tosi mukava äijä. Me ei koskaan puhuttu hengellisistä asioista vaan ylipäänsä kaikesta elämään liittyvästä.”
Vantaan ja Sörkan vankilan jälkeen Gustafsson siirrettiin Suomenlinnan avovankilaan. Siellä eräänä päivänä pidetty KRISin eli ex-vankien perustama vertaistukiyhdistyksen kokous osoittautui käänteentekeväksi hetkeksi.
Juttelin infon jälkeen Jarkka-nimisen KRISin tyypin kanssa. Me ei montaa sanaa ehditty vaihtaa, kun Jarkka jo ehdotti, että tulisin vapauduttuani tekemään nuorisotyötä heille. Se oli pelkkä ilmaan heitetty ajatus, mutta sillä oli aivan järjettömän suuri merkitys. Se, että mussa nähtiin potentiaalia, sai mut tuntemaan itseni hyväksytyksi ja arvokkaaksi. Tuntui mielettömän mahtavalta, että vaikka taustani on mikä on, joku halusi antaa mulle mahdollisuuden.
Vapauduttuaan vankilasta vuonna 2012 Gustafsson oli matkalla kohti hyvää elämää. Hän löysi elämänsä rakkauden Eeva-nimisestä naisesta.
Vuonna 2013 hän aloitti KRIS Etelä-Suomi ry:n erityisnuorisotyöntekijänä ja kokemusasiantuntijana. Samana vuonna hän valmistui nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi täysillä pisteillä. Hän työskentelee edelleen nuorten parissa.
”Olin katuelämän kokemusasiantuntija. Ne jutut olivat pilanneet elämäni ja vieneet mut vankilaan, mutta nyt sama elämänkoulun tutkinto teki minusta pätevän auttamaan muita pahaan jamaan ajautuneita.”
Gustafsson toteaa, että yksinäiset tunnit vankisellissä herättivät hänet. Aika omien ajatusten kanssa oli tosi tärkeää.
Kirjalla on onnellinen päätös. Gustafsson on kahden pojan isä, aviomies ja hän tekee unelmiensa työtä.
”Olen toteuttanut tulevaisuuden, jonka hahmottelin vankilassa itselleni. Sain duunin, perheen ja harrastukset. Sain kodin, jossa haluan asua. Mulla on ollut puolellani se etu, että en ole koskaan pelännyt haasteita.”
Kursivoidut kohdat ovat Game Plan -kirjasta. Kirja on saatavilla e-kirjana ja Markus Niemen lukemana äänikirjana. Kuuntele näyte täältä.
