Elokuvista tuttu toimittaja Markku Halme on kuollut

Musiikki- ja elokuvatoimittaja Markku ”Matkis” Halme on kuollut 52 vuoden ikäisenä.

Halmeen poismenosta kertoi ensimmäisenä Rumba-lehti, jonka avustajana hän toimi lehden perustamisesta vuodesta 1983 lähtien. Lisäksi Halme kirjoitti värikkääseen tyyliinsä muun muassa Sue-lehteen ja Filmihulluun.

Halme tuli tutuksi myös valkokankaalta. Hän näytteli pääosan vuonna 1984 ensi-iltansa saaneessa Mika Kaurismäen elokuvassa Klaani – tarina Sammakoitten suvusta.

Hän esiintyi 80-luvulla parissa muussakin elokuvassa: Apinan vuodessa (1983) ja Mikko Niskasen ohjaamassa Mona ja palavan rakkauden aika (1983).

[youtube id=”nnyo9AFiSEw” width=”600″ height=”350″]

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone