The Fabelmans. Ohjaus: Steven Spielberg.
Steven Spielberg astuu uusimmalla elokuvallaan muun muassa Ingmar Bergmanin, Federico Fellinin, Francois Truffaut’n ja viimeisimpien joukossa Kenneth Branagh’n viittoittamalle tielle kuvatessaan polkua, joka johti hänet elokuvaohjaajan tielle.
The Fabelmans alkaa kohtauksella, jossa Spielbergin alter ego Sammy (Mateo Zoryan, myöhemmin Gabriel LaBelle) näkee ensimmäisen elokuvansa. Kokemus on niin väkevä, että se muuttaa hänen elämänsä suunnan.
Sammyn älyllinen, harkitseva ja hillitty insinööri-isä (Paul Dano) edustaa tiedettä – herkkä ja impulsiivinen, pianoa soittava äiti (Michelle Williams) taidetta. Ei jää epäselväksi, kummalta Spielberg kokee perineensä kiinnostuksen teknologiaan, kummalta halun välittää tunteita.
The Fabelmansin keskeinen teema on vaikea valinta kahden rakkaan väliltä. Isällä työ, äidillä toinen mies ja Sammylla kiinnostus elokuvaan asettuvat vastakkain muun perheen odotuksien ja onnen kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Spielberg on käsitellyt lapsuutensa suurinta traumaa, perheen hajoamista, useissa elokuvissaan aina E.T.:stä (1982) lähtien. Siksi The Fabelmansin omaelämäkerrallinen aines tuntuu pikemminkin vanhan kertaukselta kuin suurelta paljastukselta. Silti mainintaa ”kaikkein henkilökohtaisimmasta elokuvasta” on toisteltu mediassa mantramaisesti, ja kuin kertauksen vuoksi ohjaaja muistuttaa siitä elokuvaa edeltävässä introssa.
Siinä missä Spielberg on aiemmin sisällyttänyt kokemuksiaan fiktiivisiin tarinoihin, sisällyttää hän nyt elämäkerralliseen aineekseen viittauksia omiin elokuviinsa.
Spielgerg tunnetaan niin uusien tekniikoiden hyödyntäjänä kuin toisaalta fotokemiallisen filmin ja perinteisen elokuvateatterikokemuksen puolestapuhujana. Molemmat puolet tulevat esiin myös The Fabelmanissa, joka on samaan aikaa nostalginen mutta ylistää oivalluksia ja innovaatioita.
Yhtä lailla Spielberg on tunnustettu taidostaan kuvata maailmaa lapsen näkökulmasta, joten ei ole yllätys, että hän kykenee samastumaan omiin lapsuudenmuistoihinsa. Samalla hän onnistuu riisumaan helmasyntinsä, liiallisen sentimentaalisuuden, pahimmasta siirappikuorrutuksesta.
Myös Sammyn varhaisissa elokuvaharjoitelmissa tulevat esiin ohjaajan suurimmat vahvuudet: tekninen taituruus ja kyky kertoa sadunomaisia perustarinoita.
Enempää spoilaamatta totean: elokuvan viimeinen kohtaus on kuvitettuna anekdoottina, näyttelijävalintojaan myöten, jo riittävä syy katsoa The Fabelmans.
J. K. Silvennoinen
Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamossa
